On hätkähdyttävä tosiasia, että kun Britannian pääministeri David Cameron aikoinaan ehdotti EU-kansanäänestystä, "ei EU-jäsenyys yltänyt edes kärkiviisikkoon, kun äänestäjiltä kysyttiin huolenaiheita." Hesarin toimittaja Annamari Sipilä totesi tuon tosiasian artikkelissaan Hesarissa 7.4.2019.
Ja miten kävi? Sipilä: "Brexit jakaa kansaa paljon syvemmin kuin poliittiset kannat aiemmin."
Toisin sanoen: asia, joka muutama vuosi sitten ei useimmille briteille ollut kovinkaan tärkeä tai ajankohtainen, jakaa nyt kansaa – ja pääpuolueita – pahemmin kuin mitkään poliittiset kiistakysymykset aiemmin.
Onko kysymyksessä vain ”yhden miehen yksi virhearvio”, kuten Sipilä kirjoittaa?
Kyllä ja ei.
Ei sikäli, että Britanniassa olisi syntynyt jonkinlaista äärikansallista liikehdintää joka tapauksessa, kuten muuallakin kehittyneissä maissa. Kyllä sikäli, että ilman Cameronin virhearviota Britanniassa tuskin olisi syntynyt liikettä vaatimaan EU-kansanäänestystä.
Brexit-äänestys oli jonkinlainen protestiliike Britannian kehitystä vastaan. Siinä määrin kuin siinä oli kysymys Britannian EU-jäsenyydestä, suurin huolenaihe briteille oli jo Cameronin lupauksen antamisen aikoihin maahanmuutto (The Guardian 13.1.2013). Tosin niin, että useimmat luulivat maahanmuuttajia olevan paljon enemmän kuin heitä todellisuudessa oli (The Independent 9.7.2013). Ja Brexitin puolesta äänestettiin eniten alueilla, joissa maahanmuuttajia oli vähiten (The Guardian 24.6.2016).
Brexit-puoli oli oikeassa yhdessä tunnuksessaan: ”Take back control”. Britannia oli menettänyt osittain ”hallinnan” oman maansa asioista: EU:n itälaajentumisessa ei noudatettu Britanniassakin hyväksyttyä Maastrichtin sopimusta, EU:n silloista ”perustuslakia”. Sen mukaan EU:hun voi kuulua vain oikeusvaltioita.
Esimerkiksi Bulgaria ja Romania (ja omien kokemusteni mukaan myöskään Viro) eivät täyttäneet tuota tärkeintä oikeusvaltio-jäsenkriteeriä, kun ne hyväksyttiin EU:hun, täyttävät tuskin vieläkään. Noista maista on lähtenyt paljon väkeä maahanmuuttajina mm. Britanniaan.
Briteiltä ei kysytty, hyväksyvätkö he sen, että Bulgaria ja Romania otetaan vastoin perussopimusta EU:hun, yhteisille sisämarkkinoille. Hallinta tosiaan oli mennyt.
Muuten, Olli Rehn oli laajentumiskomissaari, kun tuo laittomuus tapahtui.
Totta, ehdokasmaiden EU-jäsenyys hyväksyttiin EU:n kaikkien jäsenmaiden parlamenteissa. Mutta se hyväksyttiin EU-komission virkamiesten laatimien raporttien pohjalta. Ja komission virkamiehet väittivät jo vuonna 1998 Bulgaria-raportissaan ja Romania-raportissaan, että tärkeimmät jäsenkriteerit täyttyvät, eli maat ovat oikeusvaltioita, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Komission virkamiehillä oli vapaus kirjoittaa mitä tahansa, kuten he tekivätkin. He eivät olleet eivätkä ole virkavastuussa tekemisistään. Siinä perussyy EU:n ongelmiin.
Demokratia on kriisissä, ja erityisesti kriisissä on EU-demokratia. EU:n paljon puhuttu demokratiavaje on itse asiassa laillisuusvajetta. EU on omaehtoisesti hajoamassa sen vuoksi; ei vain niin, että Britannia lähtee EU:sta, vaan myös niin, että erilaiset ristiriidat EU:n jäljelle jääneiden jäsenmaiden välillä kärjistyvät: ”epäliberaalit demokratiat” vastaan muut; yhteisvastuun kasvattajat vastaan sen rajoittajat; suuret jäsenmaat Saksa ja Ranska vastaan pienet jäsenmaat, pakolaiskriisi ja sen hoito jne. Lisäksi perinteiset puolueet vanhoissa jäsenmaissa menettävät kannatustaan niin, että niinkin vakaissa maissa kuin Saksa ja Ruotsi oli viime vuonna vaikeaa saada toimiva hallitus kasaan.
EU:n ongelmat vaativat ratkaisukseen demokratian kehittämistä. Mutta kansanäänestykset eivät ole keino kehittää sitä. Kansanäänestykset mutkikkaista asioista antavat valtit demagogien käsiin, kuten kävi Brexit-kansanäänestyksessä. Demagogit saivat tahtonsa läpi tietämättä näköjään, mitä tahtoivat. Ja mitä tapahtui? Kansakunta, pääpuolueet ja hallitus jakaantui niin, että maa on halvaantuneessa tilassa. Ja noin ongelman vuoksi, joka ei vähän aikaa sitten ollut kansalaisten mielissä ongelmien "kärkiviisikossa". Näin siksi, että mutkikkaaseen kysymykseen etsittiin juupas/eipäs -vastausta.
Voiko läntistä demokratiaa kehittää muuten kuin kehittämällä keskustelukulttuuria? Uusi historia -sivustolla on ehdotus totuusfoorumiksi. Sen tarkoituksena on nimenomaan luoda edellytyksiä sivistyneelle keskustelulle ihmiskunnan kohtalonkysymyksistä. Sen idea on yksinkertainen: eriävät mielipiteet asetetaan rinnakkain lukijoiden arvioitavaksi. Objektiivisuus löytyy erilaisten, jopa vastakkaisten mielipiteiden kokonaisuudesta. Olennaista on pitäytyminen sivistyneeseen keskustelukulttuuriin.
Idean esittely löytyy Uusi historia -sivustolta. Oletettavasti menee aikaa, ennen kuin idea ottaa tulta. Länsimainen demokratia on uudistumiskykyinen, mutta on se myös kykenevä ajamaan itsensä umpikujaan, paradoksaalista kyllä, kansanäänestyksen avulla.