Maanviljelijät ja monet muut ammatti- ja kansalaisryhmät ovat osoittaneet mieltään Helsingissä. Tyytymättömyys leviää hallituksen kuristustoimia ja työmarkkinajärjestöjen saamattomuutta kohtaan. Eduskunnassa oppositio jatkaa ryöpytystään hallitusta vastaan ja SAK:n kapinallisliitot – kommunistisen ay-liikkeen perilliset – jatkavat myyräntyötään estääkseen maamme talouden kuntoon saattamisen. Yhä avoimemmin puhutaan porvarillisen yhteiskunnan ja työväenliikkeen yhteenotosta jopa väkivaltaisin ottein.
Valtiovallan otettava ohjat ponnekkaasti käsiinsä
Tällaiset puheet ja hankkeet on torjuttava. Se tapahtuu varmimmin ja nopeimmin siten, että valtiovaltaa käyttävät elimet, eduskunta, hallitus ja tasavallan presidentti ottavat ohjat käsiinsä ja käyttävät valtioelimille uskottua ja kansan niille antamaa valtaa koko voimallaan ja saattavat maan kestävälle tolalle, joka antaa luotettavan suunnan maamme vakaalle tulevaisuudelle.
Ensimmäinen tehtävä on palauttaa maan kilpailukyky. Jos työmarkkinat eivät siihen kykene, on hallituksen ja eduskunnan käytettävä sitä valtaa mikä sillä on sen tavoitteen saavuttamiseksi, että työt maassa lähtevät koko voimallaan käyntiin ja vienti saadaan vetämään.
Viennin on sujuttava satamissa ja kulkureiteillä kitkattomasti. Pienryhmien sabotointitoimet on lailla estettävä saattamalla laittomista lakoista sellaiset sanktiot, että halut laittomuuksiin laantuvat.
Mahdollisuudet tähän ovat myös opposition näkökulmasta katsoen hyvät, sillä rajalinja maltillisten ja rauhattomien kesken ovat jo näkyvissä. Porvallliset ammattijärjestöt ovat jo hallituksen tavoitteet hyväksyneet ja vasemmistossa raja kulkee SAK:n sisällä. Sen jäsenistöstä 60 prosenttia kannattaa ja 40 prosenttia vastustaa kilpailukykypakettia. Viennin kannalta ongelmallisin on Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT. Sen lakkoilualttius on jokseenkin katkeamaton vuoden 1905 suurlakosta lähtien.
Poliitikot ja media välttelevät vastuutaan
Mistä tämä yhteiskunnan rauhattomuus aiheutuu? Syynä on yleismaailmallinen ja ennen kaikkea Eurooppaa ja Lähi-Itää koskeva levottomuus ja sota sekä siitä seuraava kansainvaellus, joka ilmenee myös kulttuurien välisenä sotana. Muukalaisten tulo pelottaa taloudellisten ja sosiaalisten seurauksiensa vuoksi, mutta tästä asiasta ei media halua puhua. Siksi kiista keskittyy hallituksen ja opposition väliseksi. Se on tietysti helpoin tie myös poliitikoille ja medialle, joka peittelee maahanmuutto-ongelmat poliittisten kysymysten verhoon.
Puolueiden ja kansanedustajien saamattomuutta kuvastaa se, että kansanedustajat itse eivät luovu mistään edusta. Kuinka silloin voi odottaa, että kansalaiset kattavasti ottaisivat tarjotut etujen heikennykset kantaakseen. Johtavilta sanomalehdiltä ja Yleltä odottaisi ponnekkaampaa vastuuta valtiovallan tavoitteiden tukemiseksi.
Poliittinen kenttä liikkeessä – ”hattujen” ja ”myssyjen” sota käsillä
Käsillä oleva tyytymättömyys ja epäluottamus poliittista järjestelmää kohtaan liittyy oleellisesti EU:n epäonnistumiseen Euroopan rakentamisessa ja suhteissa Venäjään. Ukrainan kysymys repii unionin ja Venäjän suhteita. Suomi Venäjän rajanaapurina kärsii pakotteista, jotka ovat raskaimmin kohdistuneet Suomen maataloustuottajia kohtaan. Talonpoika on tosi hädässä. Tällä tosiasialla saattaa olla suuria poliittisia seurauksia Suomessa ja Suomen ulkopolitiikassa.
Liittyesään Euroopan unioniin Suomi ei päässytkään 57 prosentin äänestystuloksen myötä ”loikkaamaan länteen”, vaan meille jäi vahva Venäjään nojaava kannatus. Maantieteellisestä asemastamme johtuu, että meillä on jo 1700-luvulta lähtien ollut poliittisessa kentässämme itä- ja länsisuuntaus, kansanpuolue ”myssyt” ja ylimyspuolue ”hatut”. Unionijäsenyydenkin aikana tämä kahtiavetoisuus kulkee kaikkien suurimpien puolueiden läpi ja ilmenee muun muassa suhtautumisessa Nato -jäsenyyteen.
Tästä kahtiavetoisuudesta on toki hyötyäkin. Kun hallitseva linja käy epäajankohtaiseksi, voi oppositiossa ollut linja nousta valtaan. Kun Neuvostoliitto kaatui, ”hatut” voittivat EU-kansanäänestyksen. Mutta vahva EU-oppositio jäi ja se on vahvistunut sitä mukaa kuin EU on lisännyt toimiaan liittovaltiokehitystä kohden. Uutta voimaa EU-oppositio on saanut sen repeämän vuoksi, joka aiheutuu Paavo Väyrysen EU:sta ja eurosta eroa kannattavista toimista.
Väyrysen liike saattaa saada uutta potkua nyt pintaan nousseen maatalouden kriisin vuoksi. Väyrysen pelisilmä ei taida tälläkään kertaa pettää. Maataloustuottajien ongelmat repivät jo keskustaa ja koko hallitusta. Milloin vaalit tulevatkin, ne tulevat olemaan erityisen mielenkiintoiset.
Kansanvaltaisuuspuolueen SDP:n odottaisi nytkin kantavan vastuunsa Suomesta
Menemättä johtopäätöksissä pidemmälle sopii vain toivoa, että Suomen valtioelimet ottavat hätäkellojen soiton kaduilla ja mielenosoituskulkueissa vakavasti ja ryhtyvät toimiin tarvittavien uudistusten toteuttamiseksi. Yksityinen talouskaan ei voi loputtomiin elää velaksi. Sitä ei voi tehdä myöskään valtio. Globaalissa maailmassa ei Suomikaan voi elää kuten suljetussa. Kilpailun kovuus pakottaa laskemaan tavaroiden myyntihintoja. Kun ulkoinen devalvaatio ei enää käy, on kyettävä tekemään sisäinen.
Myös SAK:n toivoisi kattavasti ottavan vastuun päätöksestä kannattaa EU:hun liittymistä, joka merkitsee devalvaation sulkemista työkalupakista. On ollut 20 vuotta aikaa valmistautua sisäiseen devalvaatioon. Nyt on aika ottaa päätöksestä vastuu – ennen velkojen korkojen ja työttömyyden räjähtämistä kestämättömälle tasolle.
Viitteitä tästä vastuunkannosta saatiin aamulla, kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti toivomuksen, että palvelualojen ammattiliitto PAM tulisi työmarkkinasopimuksessa vastuullisten ammattiliittojen kannalle.