Tasavallan presidentin puhe valtiopäivien avajaisissa viestitti, että EU ja Suomi ovat poikkeuksellisen suurissa vaikeuksissa alueellemme suuntautuvan pakolaisvirran takia. Maahantulijoiden suuri määrä haastaa eurooppalaisen arvomaailman ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Niiden ja kansallisten säädösten johdosta maahan pyrkijällä on käytössään taikasana, ”turvapaikka”, jota käyttämällä hän pääsee huolenpitomme piiriin pitkäksi ajaksi, vaikkei hänellä olisi oikeutta turvapaikkaan.
Maahantulijoita koskevassa keskustelussa tulijat jaotellaan kolmeen ryhmään. Ensinnäkin ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat, jotka saavat turvapaikan ja oleskeluluvan. Toiseksi ovat ne, joilla ei ole suojelun tarvetta, mutta jotka etsivät parempaa elämää. Kolmanneksi ovat ne, jotka ”pahat mielessä” pyrkivät maahan aikomuksenaan tehdä rikoksia kuten harjoittaa terrorismia.
Silloin kun maahan tulijoita oli vähän, kohdistui moraalinen närkästys lähinnä vain heihin, jotka pyrkivät maahan rikos mielessään. Vain heidät miellettiin uhkana kansakunnalle. Jos joku pyrki EU:n alueelle tai maahamme tavoitellakseen itselleen parempaa elämää, häntä ei sen takia tuomittu eikä koettu uhkana. Nyt, kun tulijoita on paljon, on alettu suhtautua paremman elämään etsijöihin kuin rikollisiin. Heitä paheksutaan. Heitä pidetään uhkana, joka vakavasti vaarantaa kansallisen selviytymisemme. Heidän katsotaan hakeutuvan anteliaan sosiaaliturvamme piiriin ilman aikomustakaan tehdä itse jotain oman asemansa kohentamiseksi.
Itselleen parempaa elämää etsivien katsotaan koettelevan yhteiskuntamme voimavaroja. Puheiden tasolla heidän katsotaan kuluttavan niitä resursseja, joita me tahtoisimme osoittaa niiden hyväksi, jotka aidosti ovat turvapaikan tarpeessa. Tästä syystä pohditaan kuumeisesti keinoja, joilla nämä ”resurssisyöpöt” voitaisiin nopeasti lähettää pois Suomesta joko kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan.
Keskusteltuani useiden turvapaikanhakijoiden kanssa olen vakuuttunut siitä, ettei heidän unelmissaan ole jättäytyminen suomalaisen sosiaaliturvan varaan. He unelmoivat siitä, että voisivat löytää työtä ja elättää itsensä omilla ansioillaan. Unelmat ovat hyvin samanlaisia kuin meillä suomalaisilla. Vasta työ antaa tunteen vapaudesta ja itsenäisyydestä. Vasta työ antaa näkymän tulevaisuudesta, joka on omissa käsissä. Tulevaisuudesta joka sisältää mahdollisuuden parantaa omaa ja perheen elämää. Tämä on pääsääntö, mutta tietysti on poikkeuksia, niin maahantulijoiden kuin suomalaistenkin joukossa.
Lainsäädäntö edellyttää, että työtä tai opiskelumahdollisuuksia ja sitä kautta parempaa elämää etsivät hakeutuvat omassa maassaan Suomen lähetystöön tekemään oleskelulupahakemuksen. Työ- tai opiskelupaikasta tulisi olla tieto ennen kuin ollaan tulossa Suomen rajalle. Pääsääntöisesti vain turvapaikanhakijana pääsee tekemään oleskelulupa-anomuksen Suomessa. Tästä on muodostunut mielikuvatasolla, ymmärrettävästi, oikoreitti Suomeen ja parempien mahdollisuuksien äärelle.
Pettymys on kova, kun paljastuu, että mitään oikoreittiä ei todellisuudessa ole. On vain kuukausien odotus, jonka jälkeen useimpien kohdalla kielteinen päätös. Oleskelulupaa ei tule, koska perusteita sen myöntämiseen ei ole. Ei ole suojelun tarvetta, eikä myöskään anneta mahdollisuutta oman elämän kohentamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Onnetonta on, että nämä ihmiset panevat omaisuutensa likoon matkustaakseen Euroopan halki tavoitellessaan parempaa elämää Suomesta asti. Välittäjät, salakuljettajat ja ihmiskauppiaat tekevät bisnestä ihmisten epärealistisilla toiveilla ja harhakäsityksillä. Vasta Suomessa selviää, että matka oli turha ja rahat menivät hukkaan. On moraalitonta EU:n puolelta, ettei ole luotu välineitä ja osoitettu voimavaroja turvapaikkaan oikeutettujen selvittämiseksi EU:n ulkorajoilla.
Täysin edesvastuutonta on ollut politiikka, jossa lähes yksinomainen vastuu oli pitkään yksittäisillä rajavaltioilla. Pitkään on Suomikin torjunut ajatuksen, että osallistuisimme rajavaltioiden tukemiseen rahallisesti. Juuri tulleen tiedon mukaan kuitenkin Suomi nyt antaa Turkille 28,4 miljoonaa euroa ”pakolaistukea”.
Kun syyllistetään niitä, jotka hakevat itselleen parempaa elämää, on kohde ihan väärä. Eivät he ole uhka Suomelle tai EU:lle. EU:n kyvyttömyys toimia yhteisönä ja sitoutua resurssein ja politiikkalinjauksin yhteiseen politiikkaan on EU:n pahin uhka. Kolmansien maiden ihmisillä on oikeus etsiä parempaa elämää. EU:n vastuulla on kohdata tämä tarve realistisesti, asianmukaisesti ja reilusti. Ihmisten juoksuttaminen ympäri Eurooppaa ei täytä näitä kriteereitä.