Huhtikuun alussa Sixten Korkman kirjoitti Hesariin kolumnin, jossa suomi populismia ja puolusti EU:ta, mutta varsin heikoin tuloksin: http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273196-korkman-suomii-populismia-heikoin-tuloksin. Nykymuodin mukaan hän kirjoitti myös ilmastonmuutoksesta. Korkman on kirjoittanut uuden kolumnin 14.5 otsikolla ”Miksi äänestää europarlamenttiäänestyksessä?”. Asiat ovat kuitenkin ihan samat.
Korkman toteaa, että EU on kaikkialla populistien inhokki. Tässä hän osuu naulan kantaan. Populismilla ei ole selkeää määritelmää, mutta ehkä parhain määritelmä on, että se vastustaa poliittista eliittiä. Taustalla on Euroopassa ja USA:ssa havaittu ilmiö, että on syntynyt uusia puolueita, jotka eivät enää asetu oikeisto-vasemmisto-akselille, vaan asettuvat kaikkia entisiä vanhoja puolueita vastaan. Syynä on kansalaisten havainto, että hallitukset ja niiden puolueet vaihtuvat, mutta politiikassa ei tapahdu mitään muutosta.
Euroopassa populisteja yhdistää Korkmanin havainto, että ne ovat EU:ta vastaan. Näitä puolueita voidaan kuvata myös nationalistisiksi puolueiksi, koska ne korostavat isänmaallisuutta ja valtioiden itsemääräämisoikeutta. Nationalismista on EU:ssa hyvää vauhtia tulossa samanlainen lyömäase kuin se oli Neuvostoliitossa. Vastustajat haluavat leimata populistisia puolueita herkästi myös äärioikeistoon kuuluviksi, mutta sitä ne ovat harvoin. Kyllä esimerkiksi Sipilän keskusta meni Kokoomuksen ohi äärioikealle pääomapiirien suosimisessa.
Sitten Korkman esittää ennenkin kuullun väitteen, että ”EU on itsenäisyytensä säilyttäneiden valtioiden liitto”. Tämä on poliittista kielenkäyttöä, jossa asiat voidaan esittää tosiasioiden vastaisesti, mutta sitä ei saa sanoa valehteluksi. Tämä on käytännön esimerkki poliittisen eliitin tavasta toimia, jossa tavallisten kansalaisten ajattelu- ja päätöksentekokykyä pahasti aliarvioidaan. Eiköhän jokainen suomalainen osaa itsekin arvioida, kuinka paljon EU on kaventanut Suomen itsenäisyyttä.
Yli puolet Korkmanin kolumnista käsittelee ilmastonmuutosta sillä tavalla, että kansalaisten mitta on täyttymässä. Hänen mukaansa Suomen tulee vaatia kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja ”Kaikin keinoin tulee pyrkiä saamaan Yhdysvallat tunnustamaan omaa vastuunsa Pariisin sopimuksen velvoitteista.” Siis kaikin keinoin. Kuuluuko näihin keinoihin esimerkiksi amerikkalaisten tavaroiden ylimääräiset tullit, tai ostoboikotit tai saarto kuten Pohjois-Korean tapauksessa?
Korkman lähti alueelle, jota hän ei todennäköisesti tunne kovin hyvin tai ei tunnusta niitä. USA on laskenut hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin EU ja Vihreä rahasto on saanut pienen alkupääomansa lähes täysin USA:lta. Tässä kohtaa voidaan kysyä, miksi Korkman otti kohteeksi USA:n ja sen ykköspopulistin ja ilmastoskeptikon Donald Trumpin eikä Kiinaa, jolla on vapaalippu hiilidioksidipäästöissä. Tämä on jälleen sellaista poliittista kannanottoa, joka koetaan populismin piirissä tyypilliseksi poliittisen eliitin puheeksi, jossa tosiasiat eivät ole kohdallaan ja jossa aliarvioidaan kansalaisten kykyä arvioida tilannetta tosiasioiden pohjalta.
Jos Hesari kuvittelee, että tällaisilla kirjoituksilla edistetään EU-myönteistä ajattelua, niin kannattaa ajatella toisen kerran. Juuri käydyt vaalit osoittivat, että esimerkiksi aivan yli äyräidensä mennyt ilmastonmuutoskohkaaminen kääntyi niitä puolueita vastaan, jotka kritiikittömästi toistelivat samoja iskulauseita ja jonka ydinsanoma oli, että pienen Suomen tulee pystyä pelastamaan maailma.