Mustan hiilen väheneminen arktisilla alueilla tarkoittaa helpotusta ilmaston lämpenemiseen. Kun auringonvaloa itseensä sitova musta hiili vähenee lumipeitteellä, jäätiköiden sulaminen hidastuu.
Mustan hiilen torjunta arktisilla aueilla on yksi presidentti Sauli Niinistön ilmastoviesteistä. Tavoite nivoutuu hyvin tulevaan EU-puheenjohtajakauteen, sillä yksi Suomen tavoitteita on jäsenmaiden sitouttaminen Pariisin ilmastosopimukseen.
Kun puhutaan ilmastopolitiikasta arktisilla alueilla, haasteita riittää.
Suomi kuuluu yhtenä kahdeksasta maasta Arktiseen neuvostoon. Pohjoismaiden lisäksi pysyviä jäseniä ovat Kanada, USA ja Venäjä sekä tarkkailujäseninä yksi ilmaston lämpenemisen pahis Kiina.
Kiina on hivuttautuut arktisille alueille tutkimusyhteistyön kylki edellä jo pitkään ja viime vuonna lanseerattu Kiinan oma arktinen strategia on vain vahvistanut Kiinan läsnäoloa pohjoisilla alueilla.
Kiinan suhtautuminen ilmasto-ongelmiin on valikoivaa. Kiinalla on omia kunnianhimoisia ilmastotavoitteita ja ohjelmia, mutta maa on silti suuri kasvuhuonekaasujen tuottaja. Hälyttävä uutinen ympäristöjärjestöjen raportista kertoo, että hiilivoimaloiden rakentaminen on kääntynyt Kiinassa uudelleen kasvuun. Kun muu maailma vähensi hiilivoimaloiden tuotantoa lähes 40% viime vuonna, Kiinassa kasvu oli 12 % ja yhä hurjempia kasvulukuja tavoitellaan. Kiina perustelee energian tarvetta rakennushankkeillaan, jotka ovat maan elvytyspolitiikkaa heikkenevän talouskasvun puristuksessa.
Arktisen neuvoston jäsenmaista myöskään Venäjän tai USA:n hallinnot eivät ole olleet kovin innostuneita ilmastoteemasta. Venäjän omat ongelmat laajasti saastuneiden alueidensa kanssa ja maan voimattomuus niiden korjaamiseen ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Tosin presidentti Putin lupasi asiaan korjausta aivan vastikään. Presidentti Trumpin kaudella USA:n ilmastolinjaukset jyrkkenivät kovasti.
Tärkeä haaste Suomelle ja EU:lle on, voidaanko Kiinan hiilivetoiseen energiapolitiikkaan tai Venäjän ja USA:n ilmastolinjauksiin vaikuttaa jo olemassa oleva arktisen yhteistyön kautta paremmin kuin ehkä muita poliittisia väyliä pitkin.
Asia on tärkeä siksi, että turvallisuuspolitiikan ja ilmastopolitiikan välillä on selvä linkki. Asiantuntijat eivät näe suoranalista turvallisuuspoliittista uhkaa arktisella alueella, joskin Kiinan ja USA:n kauppasota voinee lisätä alueen valvontaa tavalla tai toisella. Pahin turvallisuusuhka olisi ympäristökatastrofi, joka eskaloituessaan voisi johtaa kansainväliseen konfliktiin. Siksi arktisen alueen ympäristöpolitiikka on samalla turvallisuuspolitiikkaa.
Suomella on mahdollisuus profiloitua EU:n ympäristöasioissa nimenomaan arktisen alueen merkitystä painottamalla. Päättyvän Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden ja alkavan EU-puheenjohtajuuden nivelkohdassa Suomi on paalupaikalla.
Paula Aikio-Tallgren
