Olen seurannut pettyneenä, joskaan en yllättyneenä nykyisten vaalien aikana käytyä keskustelua. Vaalipaneeleissa ja tenteissä käytetään suuri osa ajasta ilmastokysymysten vatvomiseen. Samalla jäävät kokonaan uupumaan EU:ta, euroa ja Natoa koskevat kysymykset. Epäsuhta on sitä suurempi, kun huomataan, että maapallon ilmastoon suomalaisten toimilla ei ole mitään vaikutusta, ja toisaalta EU:n, euron ja maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys on suurempi kuin koskaan.
Edellä mainitut seikat nimittäin ovat suoraan yhteydessä maamme itsemääräämisoikeuteen ja sitä kautta meidän mahdollisuuksiimme huolehtia omasta hyvinvoinnistamme. Lyhyesti sanottuna, itsenäisyydestä on kysymys. Lainaan tekstini otsikon mm. edesmenneen Antti Pesosen kirjasta.
EU:n liittovaltiokehitys
Euroopan unionista värkätään koko ajan liittovaltiota, vaikka kansojen tuki hankkeelle on loppunut jo ajat sitten. Eurokriisi ei ole missään nimessä ohi, vaan se on edelleen kytemässä. Suomella on edelleen riskejä Kreikan lainoissa – viimeksihän koko hallitus, eli Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmät kokonaisuudessaan, äänestivät Kreikan tukipaketin puolesta. Selitys oli, että ”Suomen vastuut eivät lisääntyneet, vain riskit”. Vastaan yritti yksin laittaa Vesa-Matti Saarakkala.
Brysselissä tiedetään oikein hyvin, että mikäli suuret riskit laukeavat Italiassa ja Espanjassa, saatetaan jossakin maassa tukipaketti kaataa, koska vakausrahaston käyttö vaatii maiden yksimielisyyden. Tästä yksimielisyydestä aiotaan luopua siten, että pienet maat eivät voi tukipakettia kaataa, vaan rahastoa käytetään määräenemmistöllä.
EU:lle aletaan rakentaa myös yhteistä talouspolitiikkaa, mihin kuuluvat ainakin euroalueen maat – niiden taloudet kun on sidottu toisiinsa, ja niitä hyppyyttää sama keskuspankki (EKP). Lisäksi EU:n pakotepolitiikka Venäjää vastaan työntää meitä koko ajan sivuun Venäjän markkinoista. Tässä on turhaa ajatella vanhakantaisen ”ryssä on ryssä”-sapluunan kautta. Suomelle pääsy Venäjän markkinoille on yhtä kuin itsenäisyys. Me olemme pussissa Pohjolan perällä, ja lähimmät markkinat ovat euroalue ja Venäjä. Etäännyttämällä meidät Venäjän markkinoista meidät tehdään aina vain riippuvaisemmaksi euroalueen politiikasta.
Euro
Euro on paska raha, sanoisin jos keihästä osaisin heittää. Valuutan ulkoinen arvo määrittyy yleisesti sen mukaan, ollaanko valuuttaa halukkaita vaihtamaan ja mihin suuntaan. Kun amerikkalaiset haluavat ostaa jotain Euroopasta, he vaihtavat dollareita euroiksi, ja näin euron arvo suhteessa dollariin nousee.
Koska Suomi on euroalueessa, ei valuuttamme arvo määräydy oman taloudellisen tilanteemme mukana. Valuuttamme arvo seuraa muun euroalueen, lähinnä Saksan talouskehitystä. Saksan vienti euroalueen ulkopuolelle on niin suurta, että se hilaa euron kurssia koko ajan ylös – mutta mikäli Saksa ei olisi euromaa, olisi Saksan markan arvo revalvoitunut eli sen arvo olisi noussut niin paljon, että esimerkiksi amerikkalaisten olisi ollut haettava tuotteensa muualta. Dollareilla saisi vähemmän Saksan markkoja kuin sillä saisi euroja. Siksi Saksan kannattaa pitää heikommat vientimaat mukana samassa valuutta-alueessa kanssaan.
Suomen tapauksessa taas tilanne on päinvastainen. Meille euron arvo on kroonisesti liian suuri, niin kauan kuin olemme samassa valuutta-alueessa edellä kuvailemaani kilpailuetua nauttivan Saksan kanssa. Siksi meillä on työttömyyttä, siksi täältä kannattaa siirtää teollisuutta pois. Polttoaine-, päästö- ja ilmastoverot ovat lillukanvarsia tämän tosiasian rinnalla. Jokainen vuosi eurovaluutassa tuo meille lisää pitkäaikaistyöttömiä ja hukattuja elämiä.
Koska meidän valuuttamme ei jousta, silloin on palkkojen ja muiden tuotantokustannusten joustettava. Siitä oli Sipilän kikyssä kysymys. Suomi haki kilpailuetua laskemalla palkkoja ja leikkaamalla sosiaalietuuksia, joista säästetyt rahat voitaisiin käyttää yhtiöiden veronalennuksiin. Tästä ei seurannut työllisyyttä, vaan johtajien ja osakkeenomistajien bonus- ja osinkojuhlat. Työllisyyden ja siis tuotannon lisääminen johtuivat kansainvälisen kysynnän lisääntymisestä.
Euro on myös vallankäytön väline. Koska me olemme samalla valuutta-alueella muiden euromaiden kanssa, ei varallisuuden siirtämiseen muualle euroalueelle ns. valuuttariskiä. Valuuttariski tarkoittaa sitä, että mikäli siirrän kirjani markka-Suomesta euroalueelle, saan markoillani vain vähän euroja, ja lisäksi markka saattaa revalvoitua, jolloin hävisin siirrollani nettona markkamääräistä rahaa. Tämä on yritysmaailman lobbareille oikea paratiisi. Kaikkea verotusta ja sääntelyä sekä yritystukien leikkauksia voidaan vastustaa uhkaamalla lopettaa tuotanto Suomesta tai siirtää varallisuus muutoin muualle.
Nato vie meiltä itsenäisen puolustuksen
Vaikka Venäjän ja lännen vastakkainasettelu on voimissaan, ei meillä ole aiheesta käyty juuri mitään keskustelua. Puoluejohtajat pääsevät kuin koira veräjästä toteamalla, että heidän puolueensa mielestä Nato-jäsenyyttä ei pidä hakea seuraavalla vaalikaudella. Kuitenkin Suomea hivutetaan koko ajan lähemmäs Natoa siten, että olemme pian jo tosiasiassa Naton jäsen ja suurimman naapurimme, Venäjän, vihollisten leirissä. Siitä vastakkainasettelusta meillä ei ole nykymaailmassa mitään mahdollisuutta hyötyä, vaan siitä aiheutuu meille vain haittaa.
Isäntämaasopimuksella Suomesta on tehty Nato-joukkojen huoltaja ja Suomesta kauttakulkumaa. Tätä voisi verrata Saksan kanssa tehtyyn kauttakulkusopimukseen 1940-luvulla. Ero on se, että tuolloin Suomea vastaan oli hyökätty vasta vuosi aiemmin ja Suomi tarvitsi turvaa entistä Neuvostoliittoa vastaan. Nyt Suomi on hankkiutunut vastapuolelle oma-aloitteisesti vuosikymmenien yhteiselon jälkeen. Venäjälle Suomi ja sen naapurimaat ovat puolustusvyöhyke. Se käy puolustustaistelunsa kaukana omalta maaperältään. Siksi Suomen on ollut aina toisen maailmansodan jälkeen järkevintä tehdä selväksi, että missään tapauksessa Suomen aluetta ei voida käyttää Venäjää vastaan.
Suomessa on tapana uutisoida hysteerisenä Venäjän sotaharjoituksista Suomen läheisyydessä. Asettukaamme katsomoon toiselle puolelle. Miltähän venäläisistä näyttää se, että amerikkalaisjoukot harjoittelevat sen naapurimaissa, jopa niissä, jotka väittävät itseään liittoutumattomiksi? Kuka tässä on kaukana kotoa? Mitä amerikkalaiset tekisivät, mikäli venäläiset harjoittelisivat maahanlaskuja ja panssarihyökkäyksiä yhdessä Meksikon ja Kanadan kanssa? Suomen nykyinen toiminta on harkittua provosointia. Presidentti Sauli Niinistö sanoi presidentinvaalien alla, että Suomen tulee hakea Nato-jäsenyyttä, mikäli Venäjä alkaisi pitää meitä vihollisenaan. Tässä on kaikki tehty sen eteen, että se tapahtuisi.
Suomea sidotaan Natoon myös kalustohankinnoilla. Mikäli Suomi ”natottaa” armeijansa hankkimalla kaiken kalustonsa Nato-maista, pääasiassa Yhdysvalloista, ajamme itsemme tilanteeseen, jossa amerikkalaiset voivat kieltäytyä myymästä meille kalustoomme aseistusta, mikäli emme osoita aina vain suurempaa intomieltä Venäjä-vastaisissa pakotehankkeissa ja mikäli emme osta muutakin aseistusta amerikkalaisilta. Venäjältä aseistuksen osto on jo Turkilta yritetty kieltää, ja kuka takaa sen, että tämä kiellettyjen hankintakohteiden lista ei myöhemmin laajene?
Lisäksi Suomessa pyritään tulkitsemaan EU:n Lissabonin sopimus siten, että se velvoittaa EU-maat puolustamaan toisiaan. EU-maista suuri osa on Natossa. Mikäli Natossa tulkitaan vaikkapa terrori-isku hyökkäykseksi kaikkia Nato-maita vastaan, laukeaisiko tämä myös EU:n kautta Suomeen, ja meidän olisi käytävä Naton pakkodemokratisoimissotia kaukana kotoa?
Itsenäisyys on vaakalaudalla
EU, euro ja Nato nakertavat Suomen itsemääräämisoikeutta kiihtyvällä tahdilla. Tämä on kuin rasvattu kalteva pinta. Kun sille joutuu, vauhti vain kiihtyy. Meidän on hypättävä pois. Ainoa, joka vastustaa EU:n liittovaltiokehitystä, euroa ja tosiasiallisesti kannattaa Suomen puolueettomuutta, on Paavo Väyrynen. Siksi hänelle ei anneta areenaa tuoda ajatuksiaan julki. Suomessa on jopa aivan julkilausuttuja yhteiskunnallisia ohjelmia ja valtion rahoittamia instituutioita, joiden pääasiallinen tehtävä on vaikeuttaa edellä esiteltyjen kehitystoimien kritisoimista. Hybridiuhkalla väitetään tarkoitettavan vieraan vallan sotkeutumista Suomen politiikkaan, mutta tosiasiassa hyridiuhkien torjunta on kotimaisen opposition hiljentämistä.
Itsenäisyydestä on nyt kysymys.