Suomessa on käynnissä erittäin nopea ja voimakas keskittymiskehitys. Sen jäljet ovat raakoja. Ihmiset eriarvoistuvat. Maakunnat eriarvoistuvat. Maakuntien sisällä tapahtuu eriarvoistumista. Lähes kaikki 50 seutukaupunkiakin taantuu.
Kehitysaluepolitiikka aloitettiin 1960-luvulla. Se oli vahvimmillaan 1970- ja 80-luvuilla. Presidentti Urho Kekkonen oli sen takuumies. Hän piti alkiolaisen Keskustan hallituksessa. Keskusta oli tuolloin vielä maaseudun väestöön nojaava kansanliike, joka huolehti äänestäjistään. Nyt on toisin.
Vaikka 1960-luvulla alkoi raju maaltamuutto sekä Etelä-Suomeen että Ruotsiin, myös aluekehityksestä pidettiin huolta. Kehitysaluerahasto jakoi rahaa ja kuntien elinkeinotoimia tuettiin valtion varoista. Kuntien valtionosuusjärjestelmä tuki maaseutukuntia.
1980-luvun lopulla tapahtui käänne. Harri Holkerin sinipunahallitus avasi markkinavoimat valloilleen. Syntyi hulvattoman velkaantumisen ja tuottamattomien investointien lyhyt jakso. Se päättyi vuonna 1990 alkaneeseen talouden syöksyyn. Seuraukset olivat synkät ja rumat. Ne painavat yhä tuhansia rehellisiä ihmisiä.
Puolueet Keskustaa myöten unohtivat 1990-luvulla maaseudun. Ne muuttuivat yleispuolueiksi ja suuntasivat katseensa kaupunkilaisiin. Yllättävän pitkään myös Keskusta on säilyttänyt kannatuksensa, vaikka liberaali city-ppolitiikka on saanut otteen. Vasta nyt se näyttää iskevän kannatukseen. Keskusta ei tosin ole koskaan onnistunut pääsemään Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Niissä se on parin kolmen prosentin minipuolue.
Keskustan entinen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen onkin löytänyt uudesta tilanteesta markkinaraon ja saattaa onnistua louhaisemaan muutaman prosentin siivun, joka on Keskustalta pois.
Syvästä lamasta noustuamme siirryimme EU-aikaan. EU on valtava maatalous- ja aluepoliittinen tukirahasto. Jokaisen vuoden alussa Suomen valtio maksaa Brysselin kassaan pari miljardia euroa. Muutaman vuoden kuluessa saamme näistä varoistamme noin kolme neljäsosaa takaisin erilaisiin, EU-komission tarkoin määrittelemiin tarkoituksiin. Byrokratia hakemisessa ja tilityksissä on massiivinen. Viljelijöille tämä on raskasta ja monelle muulle maaseudun toimijalle niin hankalaa, että ne ovat luopuneet koko raharuletista. Omavastuuosuus hankaloittaa osaltaan tätä työtä.
Vaikka palauma EU:sta kohdistuu valtaosin maatalouteen, maaseudun kehittämiseen ja aluekehitykseen, Suomen maatalous ja maaseutu ovat syvemmässä ahdingossa kuin vuosikymmeniin. Maaseutu kaikissa osissa maata taantuu. Nuoret poistuvat. Kiinteistöjen arvot putoavat. Palvelut kaikkoavat.
Eduskuntavaaleissa ei minkän puolueen ohjelmissa aluepolitiikka eikä edes maatalous ole kärkiteemana. Tämä johtunee pääasiassa siitä, että vastuu näistä on EU:lla. EU taas on kaukainen, kankea ja valtava byrokratia. Mikään puolue ei jaksa taistella sellaista vastaan.
Perussuomalaiset on ainoa merkittävä puolue, joka nostaa EU-kritiikin teemaksi. Muut antavat liittovaltion edetä rauhassa. Kokoomus, vihreät ja Sdp jopa ylistävät kehitystä ja uskomattoman EU-innon on nielaissut myös Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä hoveineen. Vasemmistoliitossakaan ei ole yhtään "eskoseppästä" linjaa kirkastamassa. Sameaa.
Maaseudun, maakuntien, seutukaupunkien ja näiden asukkaiden tulevaisuus on synkkä, mutta ei täysin toivoton. EU:sta emme voi erota. Sen Brexitkin osoittaa. EU on rakentanut ovelan verkon, jossa jokainen jäsenmaa ui kuin kala katiskassa. Sen sijaan voimme äänestää muutoksen puolesta jo eduskuntavaaleissa ja toukokuussa EU-vaaleissa.
Kun EU-kriittiset saavat kautta Euroopan äänivyöryn, unionin suunta muuttuu. Liittovaltiokehitys kääntyy hitaasti, mutta varmasti itsenäisten valtioiden tiiviin yhteistyön organisaatioksi. Se kykenee kansojen luottamuksen perustalla huolehtimaan niistä tärkeistä asioista, jotka edellyttävät tiivistä yhteistyötä. Eräiltä osin kauppapolitiikka, ympäristöpolitiikka, kansainvälisen rikollisuuden torjunta, maahanmuuttopolitiikka sekä tutkimus-, kehitys- ja koulutuspolitiikka on viisasta hoitaa yhteistyössä. Muutoin tulee päätösvalta palauttaa jäsenvaltioille. Kaikessa on syytä palata läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteisiin, jotka ovat lähes täysin unohtuneet. Aivan liian pienissä asioissa valta on annettu Brysselin byrokraateille.
EU:n suunnan muutos antaa avaimet myös Suomen maatalouden ja maakuntien kehityksen suunnan muuttumiselle. Näin voidaan turvata kotimainen ruoka, elintarvikeketjun työpaikat, omavaraisuus ja huoltovarmuus. Kaikki tärkeitä asioita ja arvoja.
On muutoksen aika. Valta pitää palauttaa kansalle kaikkialla Euroopassa. Tarvitsemme yhteistyötä ja laajaa kansainvälisyyttä, emme keskittämistä emmekä tarpeetonta monen tason byrokratiaa. Tästä on kyse eduskuntavaaleissakin!
Toimi Kankaanniemi¨
Perussuomalaiset
Kansanedustajaehdokas no 139 Keski-Suomi