Eduskunta käsittelee jatkuvasti hallituksen lakiesityksiä, joilla on eri tasoisia siteitä Euroopan unionin lainsäädäntöön. Esityksiä valmistellessaan ministeriöt selvittävät, voiko eduskunta päättää niinkuin Suomen ja suomalaisten etu vaatisi tai meille olisi hyvä.
EU on kietoutunut lähes kaikkeen. Se ei ole enää vain talousyhteisö, vaan myös poliittinen liitto ja vallankäyttäjä. Komission virkamiesarmeija tutkii jäsenmaiden päätöksiä ja ampuu, jos aihetta ilmenee. Ja usein sitä ilmenee.
Onneksi EU:n byrokratia on niin massiivinen, että sen jäsenmailleen antamat sanktiot viipyvät todella pitkään. Ensin käydään keskusteluja ja tehdään selvityksiä. Sitten annetaan aikaa jäsenmaalle tehdä muutokset. Jos näin ei tapahdu, komissio pohtii ja lopulta vie jäsenmaan EU-tuomioistuimeen. Siellä käsittely vie aikaa. Vuosia kuluu. Lopulta saattaa tulla jokin päätös ja jopa tuomio, josta seuraa sanktiot.
Eteläiset jäsenmaat vähät välittävät komission pelottelusta.
Suomi on eri maa. Meillä luetaan tarkkaan, mitä EU-asetukset ja direktiivit ja jopa ohjeistukset sanovat. Rivien välitkin luetaan ja tulkitaan usein omaksi vahingoksemme. Ja jos on vähänkin aihetta epäilylle, pyydetään komission virkamiesten kanta. Itse ei uskalleta tehdä juuri mitään.
Kaksi hallinonalaa ovat erityisen tarkassa EU:n valvonnassa. Ne ovat kilpailu ja maatalous.
Kilpailuun kuuluu mm. hankintalaki. Direktiivi sisältää siihen valtavasti yksityiskohtia. Vapaa kilpailu on unionin pyhintä ydintä. Monelta osin aivan järjetöntä näpertelyä.
Yksi käsittämätön esimerkki on maaseudun laajakaistahanke. Alueilla, joissa ei ole minkäänlaista kilpailua eikä yksityistä toimintaa, EU pitää kiinni jyrkistä valtiontukikieltosäädöksistään. Siksi nyt monia Suomen kuntia uhkaa jopa vararikko. Suomen hallitus ei uskalla tehdä viisaita ratkaisuja komission pelossa.
Toinen on sote-uudistus, jonka sisällä tarkkaan etsien saattaa löytyä kiellettyä valtiontukea, kun maaseutualueille ainoana palveluja tarjoavalle maakunnan liikelaitokselle on tulossa konkurssisuoja. Riski kielletystä tuesta on toki olemassa, mutta se on vain sen tähden, että EU-säädökset ovat täysin järjettömiä.
Maatalouden osalta eduskunta on viime aikoina käsitellyt kriisilakeja. Osa niistä on notifioitu eli etukäteen hyväksytetty komissiossa. Vast'ikään oli käsittelyssä yksi lakiesitys, jota Sdp:n kansanedustaja vaati alistettavaksi komission etukäteistarkistukseen ilman minkäänlaista perustetta. Hallituksen varovaisuus ei riitä demareille.
Eduskunnan EU-intoisimmat kansanedustajat, joita on eniten Sdp:ssä ja Kokoomuksessa, mutta jonkin tasoisina löytyy kaikista muistakin eduskuntaryhmistä paitsi Perussuomalaisista, taistelevat Suomea, suomalaisia ja elinkeinoelämäämme vastaan.
Kaikkea ei pidä kysyä Brysselin byrokraateilta, joita ei edes demokraattisesti valita.
Tärkeintä on se, että torjumme EU:n liittovaltiokehityksen ja käännämme sen kohti itsenäisten valtioiden yhteistyörakennetta, joka hoitaa lähinnä vain kauppapolitiikkaa, eräitä ympäristöasioita sekä koulutusyhteistyötä, tutkimusta ja kehitystä. Näihin ei tarvita sellaista komissio- ja muuta hallintobyrokratiaa mikä nyt unionista löytyy.
Usein vedotaan siihen, että nettomaksu EU:lle on vain noin 50 €/suomalainen/v ja liioitellaan hyötyjä, mutta samalla unohdetaan sekä kotimainen EU-byrokratia että se haitta ja tappio, jota järjettömistä, meille sopimattomista säädöksistä joka päivä aiheutuu. Järki käyttöön!