Vihreät eivät ole tällä hetkellä riittävän kansainvälisesti asennoitunut puolue. Niin EU kuin globaalinäkökulma jäävät sivuun, vaikka molemmissa olisi puolueelle vain voitettavaa. Jos vihreät aikovat kavuta demareiden ja kokoomuksen rinnalle yhdeksi suurista puolueista, tulee meidän kyetä tukemaan ulkopolitiikkaan erikoistuneiden puolueaktiivien kasvua ja profiloitumaan ulkopolitiikan osaajana näiden kahden sen perinteisesti omistaneen puolueen rinnalla. Tässä puolueella on kuitenkin työtä tehtävänä.
3 syytä kansainvälisyyteen
Kansainvälisen yhteistyön ja ulkopoliittisen osaamisen merkityksen tulisi korostua vihreille erityisesti kolmesta syystä.
1) Kansainvälisen politiikan tasapaino on parhaillaan järkkymässä ja edellytykset sujuvalle kansainväliselle yhteistyölle kriisiytymässä. Samalla kasvava osa aikamme merkittävistä poliittisista kysymyksistä, jotka samalla muodostavat vihreiden poliittisen agenda ytimen, voidaan ratkaista vain onnistuneella kansainvälisellä yhteistyöllä ja taitavalla ulkopolitiikalla. Jos vihreät haluavat olla aidosti vaikuttava puolue, on meidän onnistuttava pitkällä tähtäimellä tuottamaan puolueen sisällä vakavasti otettavaa ulkopoliittista osaamista, joka takaa meille äänen kansainvälisillä areenoilla.
2) Toinen syy koskee oikeistopopulismin kasvua lännessä. Keskeinen syy populististen oikeistopuolueiden menestykselle kautta Euroopan on ollut aktiivinen kansainvälinen yhteistyö ja toimintamallien kopioiminen maasta toiseen. Puolueiden välinen kansainvälinen yhteistyö on mahdollistanut sen, että oikeistopopulistit ovat onnistuneet rakentamaan koko Euroopan kattavan rintaman, samalla kun vihreät puolueet kokevat tappioita periaatteessa kaikkialla muualla paitsi Suomessa.
Tämä on ollut kyseisiltä puolueilta poliittisesti taitavaa, mutta korostaa samalla omaa tarvettamme kehittää kansainvälistä yhteistyötä omien sisarpuolueidemme kanssa. Esimerkiksi juuri nyt perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit tiivistävät keskinäistä yhteistyötään, kun taas tähän verrattuna Suomen ja Ruotsin vihreiden välinen yhteistyö on ollut varsin mitäänsanomatonta (poikkeuksena kesän kannanotto ilmastonmuutokseen).
3) Vihreät haluavat ja aikovat kavuta yhdeksi suurista puolueista, mutta tämä edellyttää kehittymistä vakavasti otettavaksi yleispuolueeksi. Ulkopolitiikka on yksi niistä politiikan aloista, joilta edellytetään osaamista, jos aikoo painia samassa sarjassa isojen puolueiden kanssa ja jonain päivänä jopa tähdätä pääministeripuolueeksi. Nykyisen pääministeri Sipilän olematon ja vaisu suhtautuminen EU:hun ja ulkopoliittisiin kysymyksiin on ollut hälyttävä esimerkki aikana jolloin ulkopolitiikan tulisi olla jokaisen poliitikon peruskauraa.
Katse kohti Eurooppaa
Erityisesti EU:n kohdalla Vihreillä olisi paljon voitettavaa: äänestäjäkuntamme muodostuu keskeisesti EU-myönteisistä nuorista ja myös puolueemme kanta EU:hun ja eurooppalaisen yhteistyön syventämiseen on myönteinen. Monet puolueemme keskeiset teemat ja profiili sopivat hyvin yhteen eurooppalaisen projektin edistämisen ja eurooppalaisten arvojen vaalimisen kanssa.
EU ja eurooppalaisuus olisivat puolueellemme luonnollinen poliittinen diskurssi, jota emme kuitenkaan tällä hetkellä omista tai pyri ottamaan haltuun. Vihreillä olisi kaikki mahdollisuudet brändätä itsensä ”the pro-eurooppa -puolueeksi” Suomessa, mutta vaikka EU-vaalit ja Suomen puheenjohtajuus ovat jo kolkuttelemassa oven takana emme ole tätä onnistuneesti tehneet. Niin kauan kuin emme ota EU-politiikkaa näkyvästi haltuun, jää tämä tontti vapaasti demareiden ja kokoomuksen hallittavaksi.
Ratkaisu demareilta?
Puolueessa ei riitä, että ulkopoltiikka henkilöityy muutamaan tunnettuun poliitiikkoon, vaan osaamista tulisi olla kattavasti koko puolueen sisällä kaikissa elimissä. Vaikka jäsenistössämme on paljon kansainvälisistä asioista kiinnostuneita ja pitkään näiden aiheiden parissa toimineita yksilöitä, niin alusta yhteiselle kohtaamiselle puuttuu.
Tällä hetkellä kansainvälisten asioiden parissa pääsee toimimaan lähinnä kahdessa puolueen työryhmässä: Eurooppa-työryhmässä ja Globaali- ja turvallisuusasioiden työryhmässä. Nämä työryhmät toimivat kuitenkin puolueesta ja toisistaan melko erillisinä omina soluinaan, niiden jäsenmäärät ovat rajoitettuja ja haku ryhmiin on auki vain kerran kahdessa vuodessa.
Mahdollinen ratkaisu olisi ottaa mallia demareiden Eurooppademarit-järjestöstä, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen EU:sta kiinnostuneita puolueaktiiveja ja tarjota heille toimintamahdollisuuksia puolueen raameissa. Vihreissä järjestö voisi mahdollisesti kattaa niin EU:n kuin globaalitason kysymykset laajemmin. Järjestö mahdollistaisi toimintaympäristön henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita vihreästä politiikasta, mutta ovat suuntautuneet kansainväliseen politiikkaan ja kokevat rajatusti kansalliseen politiikan keskittyvän puoluetoiminnan etäiseksi.
Luomalla laajemman, kansainvälisiin asioihin keskittyvän puolueaktiivien asiantuntemusta hyödyntävän verkoston, voisi puolue ottaa käyttöön nyt vajaasti hyödynnetyn resurssin ja lähteä nostamaan kansainvälistä tasoa kirkkaammin osaksi puolueen jokapäiväistä agendaa.