Koko Suomen EU-jäsenyyden ajan vanhat puolueet ovat noudattaneet EU-linjaa, jossa Suomi luopuu omasta kannastaan, jos sitä ei riittävän vahvasti tueta muiden maiden taholta. Antautumislinjaa on perusteltu sillä, että myöntyväisyys kerää Suomelle luottamuspääomaa, jota voidaan sitten myöhemmin hyödyntää. Tällä erikoisella logiikalla siis omista tavoitteistaan luopuminen ylläpitää Suomen vaikutusvaltaa EU:ssa.
Tämä jees-miesten EU-linja on järjenvastainen. Suomi ei kerää luottamuspääomaa, vaan luovutuspääomaa. On käsittämätöntä, että Suomen aseman kuvitellaan EU:ssa sitä mukaa aina vahvistuvan, kun annamme kannoistamme periksi. Toki tämä ajatusmalli on tehnyt vanhojen puolueiden elämän helpommaksi: poliittiset tappiot eivät EU-neuvotteluissa oikeastaan ole edes mahdollisia, kun mitä useammassa asiassa luovuttaa, sitä vaikutusvaltaisemmaksi tulee.
EU:n myötäilijät uskovat, että luovuttamiset kerryttävät jonkinlaista tulevissa neuvotteluissa tarvittavaa kuvitteellista valuuttaa, joka kertyy sitten antautumisten myötä jollekin ihmeelliselle henkiselle tilille. Minulla on uutinen myötäilijöille. Luovuttaminen ei ole valuuttaa, se on luovuttamista.
Jokainen luovutus on menetetty vaikutusmahdollisuus, ei vaikutusvallan ylläpitämistä tai parantamista. Kukaan ei EU:ssa ruksi Excel-taulukkoon kiitollisuudella Suomen antautumisia, jotka sitten voisi myöhemmin rahastaa kun joku ihmeellinen tosipaikka koittaa.
Minulla on myös kysymys myötäilijöille. Mikä on se tilanne, jossa Suomi vihdoin sitten käyttää tätä mielikuvitusvaluuttaansa? Olemme yli 20 vuotta keränneet luovutuspääomaa, mutta tähän saakka ei ole koskaan sellaista tilannetta tullut, että Suomi olisi asettunut EU:n edessä poikkiteloin käyttämään kertynyttä vaikutusvaltaansa. Milloin se tilanne tulee, onko sellaista ylipäänsä?
Suomi on EU-taipaleensa ajan ollut heikkoitsetuntoinen mallioppilas, joka on ennemmin hakenut muiden hyväksyntää kuin ajanut kansallista etuaan. Nyt on aika kasvaa aikuiseksi EU-jäseneksi.
Sinisen EU-linjan perusta on Suomen kansallisen edun puolustaminen. Näin tekevät kaikki muutkin EU-maat, mutta yksikään muu maa ei tee sitä meidän puolestamme. Siniset ei vanhojen puolueiden tapaan usko, että Suomi tulee vaikuttavammaksi jättämällä vaikuttamatta. Vaikutusvaltaa pitää käyttää jokaisessa asiassa juuri niin paljon kuin sitä on.
Käytännössä Siniset haluaa Suomen muuttavan EU-linjaansa siten, että Suomi uskaltaa käyttää vaikutusvaltaansa myös silloin, jos muut jäsenmaat eivät tue meitä – siis vaikka yksin, jos kysymys on yksimielisyyttä vaativista asioista. Tämä on se muutos, jota Suomen EU-politiikka eniten tarvitsee saadakseen aikaan todellisia tuloksia eikä kuvitteellisia luottamuspääomia.