Loppuvuodesta on vietetty suuria Suomi 100 -juhlia. Itsenäisyyttä on kuitenkin nykyään vähän vaikea juhlia ”täysillä” johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että maamme itsenäisyydestä suuri osa on annettu pois. Taisteluitta ja vääryydellä. Presidenttiehdokas Niinistöllä on ollut tähän merkittävä vaikutus.
Onko suomalaisten tahdon tai edun mukaista, että Suomi on EU:n ja euron jäsen tai että luovutamme auliisti maamme Nato-joukkojen käyttöön?
Virallisesti näihin vastataan kyllä, mutta silloin unohdetaan luvattoman monta asiaa. EU-jäsenyytemme toteutui lähinnä kahdesta syystä: etujärjestöjen ja poliittisten tahojen ennen näkemättömän voimakkaan lobbauksen takia sekä valehtelemalla kansalle, kansanedustajista lähtien, että EU-jäsenyys ei tarkoittaisi automaattisesti euroon liittymistä. Jos EU- ja eurotiedotus olisi ollut asiallista ja faktoihin perustuvaa, Suomi ei koskaan olisi liittynyt EU:hun eikä euroon. Tiedettiin, että suomalaiset eivät olleet valmiita luopumaan omasta rahasta, joten asiat piti suunnitella kierosti.
Kaikki oli alkanut jo vuonna 1985, jolloin valtio lopetti rahoituksen hankkimisen Suomen pankilta. Jo tuolloin siis alkoi valmistautuminen EU:hun, jonka säädökset kieltävät jäsenmaiden keskuspankkeja rahoittamasta valtioita. Muutoinkin maa piti saattaa EU-kuntoon. Sen takia niin monet tavalliset ihmiset joutuivat kärsimään 90-luvun alun laman seuraukset nahoissaan. Pankit piti pelastaa, joten kansalaisten omaisuus jouti realisoitavaksi. Vahvan markan politiikka sinetöi tuhon.
Pääarkkitehtina hääri presidentti Mauno Koivisto, jota voidaan pitää merkittävimpänä syyllisenä laman syvenemiseen, ennätyssuuriin korkoihin, kansalaisten omaisuuden arvon romahtamiseen ja näitä seuranneisiin henkilökohtaisiin tragedioihin. Koivisto aloitti ja vei loppuun valmistelut Suomen EU-jäsenyydestä apunaan suurimmat hallituspuolueet kokoomus, keskusta ja SDP. Pääministeri Esko Aho vei EU-jäsenyyden poliittisesti maaliin, mutta unohtaa ei sovi, että mukana toimi koko joukko tunnettuja politiikan ja talouden vaikuttajia.
Kansalaisten harhaan johtaminen oli koko EU/europrosessin avainasia. Kun EU-jäsenyys runnottiin propagandalla ja lobbauksella läpi, varmistettiin samalla päätöksellä Suomen eurojäsenyys, vaikka kansalle uskoteltiin jotain ihan muuta. Puhuttiin Suomen EMU-varaumasta, millä tarkoitettiin, että Suomi voisi myöhemmin päättää euroon liittymisestä erillisen lakialoitteen pohjalta. Suomen EMU-varauma oli täyttä valhetta ja tietoista harhaan johtamista. Lakialoitetta ei koskaan tullut, koska Suomen lainsäädännössä ei alkujaankaan ollut mitään, mikä olisi ollut ristiriidassa euroon liittymisen kanssa, toisin kuin esim. Ruotsilla. Suomessa saatiin vain hallituksen ilmoitus asiasta. Eduskunnassa päätös euroon liittymisestä tehtiin yksinkertaisella enemmistöllä, vaikka markan hävittämiseen perustuslaista olisi vaadittu 5/6 enemmistö.
Eduskunnan toimien perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan jäsenistä muodostettava perustuslakivaliokunta. Tämä lähtökohta ei anna syytä liikoihin odotuksiin perustuslaillisuuden toteutumiselle. Sekin on muistettava, että 1990-luvun puolivälissä perustuslakivaliokuntaa johti Sauli Niinistö.
Kansanäänestystä ei haluttu euron kohdalla edes harkita, koska vastaus ei olisi miellyttänyt poliitikkoja. Sekä Ruotsi että Tanska äänestivät eurojäsenyydestä, ja molemmissa maissa jäsenyys estettiin kansan valistuneilla äänillä. Päätökset ovat osoittautuneet näille maille todella arvokkaiksi. Suomen EU/euroharhautuksen ja -päätökset veivät Koiviston lisäksi läpi pääministerit Esko Aho ja Paavo Lipponen sekä valtiovarainministerit Iiro Viinanen ja Sauli Niinistö. Presidentti Martti Ahtisaarikin laittoi koko arvovaltansa peliin euron puolesta. Valitettavasti.
Kolmas lenkki Suomen itsenäisyyden alasajossa on Nato, jonka kanssa Suomi teki ns. isäntämaasopimuksen v. 2014 presidentti Niinistön ja ulkopoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä. Sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Sopimuksen sisältöä pääsivät tutkimaan ensin vain englannin kieltä taitavat, kunnes Itsenäisyyspuolue suomensi sopimuksen. Sittemmin sen on kääntänyt myös ulkoministeriö. Sopimuksesta tai sen sisällöstä ei käyty minkäänlaista kansalaiskeskustelua, vaan kaikki yritettiin hoitaa huomaamattomasti ja vähin äänin. Tätäkään sopimusta suomalaiset eivät olisi hyväksyneet, mutta heiltä ei kysytty. Vastuu sopimuksesta on ennen kaikkea presidentti Niinistöllä ja silloisella pääministerillä, Alexander Stubbilla. Sopimus sitoo Suomen valtiota niin sodassa kuin rauhassa, mutta Suomelle se ei tuo minkäänlaista suojaa.
Presidentti Niinistö ei ole julkisesti ilmoittanut Nato-kantaansa, vaikka hänen kannastaan tuskin on mitään epäilystä. Hän on Suomen Nato-jäsenyyden takuumies, aivan kuten oli EU:n ja euronkin suhteen, ja ehkä yksittäisistä henkilöistä merkittävin Suomen alemmuustilan, talousongelmien ja työttömyyden aiheuttaja. Siksi on täysin käsittämätöntä, että kyseinen henkilö johtaa presidenttigallupeja ylivoimaisesti. Tai ylipäätään on voitu valita tasavallan presidentiksi.
Tilanne Suomessa v. 2017 on siis sellainen, että lainsäädännöstämme n. 80 % tulee Euroopan Unionista, jossa Suomen mahdollisuudet vaikuttaa säädettäviin lakeihin ovat n. 2 %. Rahayksikkömme on surkeasti epäonnistunut euro, jonka kanssa ei ole minkäänlaista liikkumavaraa toisin kuin sivistyneemmillä Pohjoismailla, Ruotsilla ja Tanskalla, jotka ovat pitäneet kiinni omasta valuutastaan. Euron käytöstä johtuen Suomi on noussut taantumasta viimeisenä ja vajoaa ensimmäisenä. Kaiken lisäksi jatkuvia hyökkäyssotia käyvä Nato voi tulla milloin tahansa Suomen kamaralle, aluevesille ja ilmatilaan harjoittelemaan tai tarpeen vaatiessa myös sotatoimiin. Ja Suomenhan on annettava, kun kerran on vihitty. Kuinka paljon tässä enää on todellista itsenäisyyttä jäljellä? Miettikäämme sitä presidentinvaalien yhteydessä.
Henri Aitakari
puheenjohtaja
Itsenäisyyspuolue