Viimeinen vaalitentti (YLE 14.12.) ennen kuin joulurauha laskeutuu, oli aika hyvä. Andersson ja Vaaherkumpu osasivat asiansa ja tematiikka oli järkevästi ajateltu. Heistä huolimatta rytmitystä ja aiheesta toiseen siirtymistä häiritsi sen jälkeen politiikkojen helmasynnit: asiassa pysymisen heikkous ja paasaus.
Eräs asia tuli kuitenkin – toivottavasti – selväksi: Lissabon-sopimuksen artikla 42.7 ei käytännössä anna toimivia turvatakuita.
Allan Rosaksen ja Lorna Armatin ”EU Constitutional Law – An Introduction” (toinen painos) toteaa näin: ”Sopimuksen 42:n artiklan toinen pykälä tekee selväksi, että yhteinen puolustuspolitiikka on yhä lastenkengissä ja että mikä tahansa muutos yhteisen puolustuksen suuntaan toteutuu ainoastaan Euroopan neuvoston yksimielisen päätöksen kautta, jota sen jälkeen pitää vahvistaa kunkin maan perustuslaillisten vaatimusten mukaisesti.”
Kaikki väittämät, että 42.7 antaisi jonkun toimivan turvallisuustakeen on siis tyhjän päällä. Tämä on mielenkiintoista, koska aikaisemmissa keskusteluissa ehdokas Sauli Niinistö rakensi turvallisuuspoliittisen konstruktionsa juuri tämän horjuvan alustan päälle.
Kun minä torstaisessa keskustelussa totesin, ettei 42.7 anna mitään, ehdokas Niinistö kommentoi, että ”jos näin on Suomi, rikkoi kyseistä artiklaa antaessaan Ranskalle apua”.
Väite ei pidä paikkaansa. Juuri johtuen siitä, ettei EU:lla ole yhteisiä sotajoukkoja eikä toimivaa päätöksentekomekanismia, ei ollut myöskään mahdollista 42.7:n pohjalta ryhtyä tositoimiin. Puheet artiklasta olivat siis poliittisia korulauseita ja kaikkinainen apu Ranskalle annettiin kahdenvälisillä sopimuksilla.
Väittely 42.7:stä on kuitenkin meille kaikille terveellinen paluu todellisuuteen.
• EU ei pysty antamaan todellisia turvatakeita.
• EU:sta ei myöskään kovin helpolla eikä lähiaikoina (jos koskaan) kehity puolustusliittoa
Nämä tosiseikat ovat tärkeitä myös torstaisen keskustelun toisen polun arvioimisessa. Ehdokkaat Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari toistivat toistamiseen, että EU on hyvää vauhtia kehittymässä ylikansalliseksi federatiiviseksi supervaltioksi. Perusteluna käytettiin taas SPD:n puheenjohtajan Martin Schulzin twiittiä.
Maailma vilisee kehnosti muotoiltuja twiittejä ja Schulz on tässä(kin?) aika huonossa seurassa. Pääasia on kuitenkin, ettei väite tästä syntymässä olevasta supervaltiosta pidä paikkaansa. Juuri tästä syystä meidän tulee harkita miksi tällainen epätosi (fake news) väite esitetään.
Luen parhaillaan John Barghin kirjaa ”Before You Know It”. Bargh on Yalen yliopiston psykologian professori ja käsittelee kirjassaan alitajunnan automaattisia reaktioita. Meidän ajatus-DNAssa piilee voimakkaita pelkoreaktioita. Ne toimivat alitajunnan kautta, ja näyttelevät juuri sen tähden huomattavaa osaa maailmankuvan rakentumisessa.
Väyrynen ja Huhtasaari leikkivät näillä pelkoreaktioiden alitajuisilla radoilla. Niillä on leikitty aikaisemminkin ja nämä leikit johtavat hyvin helposti erittäin vastenmielisiin ideologisiin rakenteisiin. Toivon siitä syystä hartaasti ettei vaalipäätöksiä tehdä tällaisten ajatusmörköjen pohjalta.
Miten olisi tunnuslause ”Make Finland sivistynyt again”?
Nils Torvalds