# Tällä kertaa presidentinvaalipaneelissa keskityttiin oikein erityisesti ulko- ja puolustuspolitiikkaan. Matti Vanhanen (Kesk.) oli toipunut sydänoireistaan siinä määrin, että pääsi osallistumaan. Hän näytti kyllä huolestuneelta, koska Sauli Niinistön lyöminen tuntuu entisestä 2003-2010 pääministeristä toivottomalta. Ja kaiken lisäksi selän takana uhkaa ”oman puolueen” Paavo Väyrynen (Keskusta ja Kansalaispuolue), joka on jo saanut kerätyksi 15 000 kannattajakorttia 20 000:sta. Vanhanen on sitä paitsi valittu Keskustan presidenttiehdokkaaksi jo muistaakseni pari vuotta sitten. Hänellä on ollut aikaa harjoitella tuota roolia.
Miten ihmeessä Sauli Niinistö on onnistunut ottamaan noin ylivoimaisen aseman? Yhtenä syynä on se, että hän voi leveillä tavanneensa aivan viime aikoina sekä Putinin että Trumpin ja vielä Kiina Xin. Nuo henkilöt ovat muille ehdokkaille tuttuja vain iltapäivälehtien lööpeistä.
Sauli Niinistö on sitä paitsi luonut ulko- ja puolustuspolitiikassa ”neljä pilaria”, joiden kaatamisessa muilla on täysi työ.
Keskustelu oli kuitenkin vilkasta. Värikkäimpiä keskustelijoita olivat LauraHuhtasaari (PS) ja Merja Kyllönen (Vas.). Huhtasaari kävi taistelua jopa EU:ta vastaan. Hänen mielestään EU:n komissiota voi hyvin verrata sodanjälkeiseen valvontakomissioon, jonka päätöksistä ei voinut valittaa mihinkään.
Yhtenä keskusteluteemana oli sellainenkin vaara, että Venäjä alkaa taas päästää Suomen rajan yli joukoittain maahanmuuttajia. Se olisi monelle ehdokkaalle painajaisuni. Mutta Huhtasaarella on ratkaisu: rajat kiinni itään ja länteen.
Keskusteluteemoja kyllä riittää. Suomi yrittää luovia Itämeren myrskyissä hankalassa maantieteellisessä asemassaan.
Jos ei tule presidenttiä, tulkoon ainakin Labour-blokki!
# Muille ehdokkaille Suomen EU-jäsenyys on tosiasia, jonka edullisuudesta ei enää kannata keskustella. Se on vain tapahtunut tosiasia. Useat ehdokkaat toivoivat EU:lta sitä tukea, jota Nato-jäsenyys ei voi meille tarjota. Merja Kyllönen taas pitää päinvastoin valitettavana, että EU:sta ollaan ”luomassa puolustusliittoa”.
Pekka Haavisto (Vihr.) puhuu mieluummin globaaleista kuin eurooppalaisista kysymyksistä. Nato-jäsenyyden kannattaja Nils Torvalds (Rkp) on jäänyt puolustuspoliittisine mielipiteineen tämän joukon kummajaiseksi. Tuula Haatainen (Sdp) on monisanainen mutta liian monen mielestä liian vaikeaselkoinen. Häneltä odotetaan turhaan johtavan Labour-poliitikon viestejä tasa-arvoisemman maan ja maailman puolesta.
Jos Haavistolla ja Haataisella olisi tilannetajua, he ryhtyisivät muodostamaan Suomeen ruotsalaismallista Labour-blokkia, koska Antti Rinteestä ja Touko Aallosta ei näytä olevan mihinkään. Merja Kyllönen tulisi blokkiin mukaan ilman muuta puolesta sanasta.
Muistakaamme, että Sauli Niinistö hankki kansansuosionsa pitämällä järeitä puheita ökyilyä vastaan ja esiintymällä ”työväen miehenä”. Nuo puheet ovat demareilta jääneet näihin saakka pitämättä.
