EU:n ympäristövaliokunnan tekemästä päätöksestä on riittänyt keskustelua viime päivinä. Tosiasia on, että vaikka hakkuita lisättäisiin suunnitellusti, Suomen metsien hiilinielu silti kasvaa, koska metsien kasvu on hakkuiden lisäyksiä suurempaa. Tämän on myöntänyt Suomen ilmastopaneeli, vaikkakin toteamuksistaan on jaksettu yleisessä mielipiteessä lukea ja otsikoida vain alkuosa: hakkuita lisätään ja hiilinielu vähenee. Eli itse asiassa hiilinielun kasvu.
Tällaisen henkisen laiskuuden varaan ei päätöksentekoa kannata ainakaan jättää. Olen lukenut professoristasoisiltakin keskustelijoita toteamuksia, että nyt ”Suomen metsät poltetaan energiaksi”. Tällöin ei taida olla käsitystä siitä, kuinka paljon metsäbiomassaa käytetään raaka-aineena Suomen teollisuudessa jo nyt ja suunniteltu lisä ei suhteessa siihen ole niin suuri. Samoin kuin energiaksi käytetään vain se se sivu- tai jäteosa, joka ei kelpaa muihin biotuotteisiin.
Ongelma on, että asiassa on hyvin monia näkökulmia myös tieteellisesti. Eri keskustelijat puhuvat luonnollisesti oman näkökulmansa kautta. Tiina Raevaara puolusti biologien näkemystä. Metsätutkijat ovat ilmaisseet näkemyksiään ja voi näyttää siltä, ettei niitä Suomen poliitikot eivät ole ottaneet tätä huomioon. Mutta kun Raevaara otsikoi juttunsa ”erävoitoksi” – niin sinänsä ”Tarinoita tieteestä” bloggaavalta skeptikolta odottaisi objektiivisuutta ts. että jättäisi julistamatta kenen joukoissa seisoo. Osmo Soininvaarakin ehti jo todeta, että kaipaisi objektiivisen tutkijan näkemystä asiaan, samoin Helsingin Sanomat peräänkuulutti tänä aamuna, että pitäisi löytää kompromissi, joka myötäilee sekä ilmastotutkijoiden että poliitikkojen näkemyksiä.
Ongelma on mielestäni erityisesti se (ja mikä meneillään olevassa keskustelussa unohtuu), että puun energiakäytön kestävyyslaskelmat ovat monimutkaisia ja niissä on lukuisia epävarmuustekijöitä, kuten siinä miten peltoihin suhtaudutaan. Olen tällaisista laskelmista kuullut esityksiä väitöskirjaansa tekeviltä opiskelijoilta. Samoin epävarmuuksia sisältävillä laskennan lähtöodotuksilla voidaan saada hyvin omituisia tuloksia ja esim. Twitterissä huomasin erään ”maallikkolaskijan” absurdeja päätelmiä, kun laskennan perustat olivat hakoteillä tai laskimessa muutaman dekadin näppäilyvirheitä. Jos ei nähdä metsää puilta, voidaan tosiaan mennä metsään. Vaikka puun energiakäytön kestävyyslaskelmat eivät suoranaisesti ole oma tutkimusalani, niin epäilen, etteivät ole metsien hakkuita vastustavatkaan niihin perehtyneet.
Prof. Vakkilainen LTY:stä toteaa,, että khk-päästöjen vähentämisessä on kyse politiikasta, taakanjaosta: kuinka metsäiset maat säilyttävät hiilinielujaan ja kuinka toisaalta fossiilista hiiltä polttavat EU-maat toimivat. Fossiilista hiiltä polttaville maille on eduksi siirtää taakkaa metsäisille maille. Lisäksi kun näyttää siltä, että Saksassa fossiilisen hiilen ja maakaasun energiakäytön lisääminen on viherpesty aurinko- ja tuulisähkön nostamisella.
Jos lisäinvestoinnit bio-osuuteen estetään, Suomen ei ehkä ole mahdollista pitää khk-päästövähennystavoitteistaan kiinni muuten kuin lisäydinvoiman rakentamisella. Tätäkö metsäluonnon monimuotoisuuden puolesta huolestuneet haluavat? Biojalostamoinvestoinnit karkaavat, ehkä metsäisiin maihin kuten Etelä-Amerikkaan, joissa päästövähennyksistä ei tarvitse murehtia. Puhumattakaan kotimaamme energiaomavaraisuus, huoltovarmuus, vientiteollisuus, verotulot, kotimaan työllisyysaste jne.
Voidaanhan me tosiaan tehdä niinkin, että jätetään metsämme kasvamaan täysin luonnontilaisesti, samalla tappaen kemiallisen metsäteollisuuden. Mistä sitten vaikkapa biologien ja puunhalaajaprofessorien palkat maksetaan.