"No, no, no!" Näin totesi pääministeri Margaret Thatcher lokakuussa 1990 Ison-Britannian parlamentissa vastatessaan silloisen komission puheenjohtaja Jacques Delorsin ehdotuksiin vallan keskittämisestä Brysseliin ja integraation syventämisestä. Rautarouvan sanat ovat olleet ahkerassa käytössä Britannian EU eroa kannattavien keskuudessa viime aikoina.
Saarivaltion suhteet Manner-Euroopan integraatioon ovat olleet moninaiset. Maa ei ollut hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä 1950-luvulla, mutta 1960-luvulta alkaen maa pyrki liittymään mukaan integraatiokehitykseen. Britannian liittyminen oli pitkään jäissä Ranskan presidentti Charles de Gaullen vastustaessa Britannian jäsenyyttä. Hänelle Britannia ei edes ollut osa oikeata Eurooppaa ja maan liittyminen olisi vähentänyt Ranskan johtoasemaa yhteisössä.
Kuitenkin de Gaullen presidenttikausien jälkeen Britannia liittyi vuonna 1973 Euroopan Yhteisön jäseneksi ja on siitä lähtien ollut "outo serkku" illallispöydässä. Maa ei ole eurossa, ei Schengenissä ja heille on annettu erivapauksia niin yhteisissä maksuissa kuin lainsäädännössä.
Kohtalonkysymys
Pääministeri David Cameron käy nyt poliittisen uransa kovimpaan taisteluun. Hän haluaisi pitää maan Euroopan unionissa mutta sellaisella sopimuksella, joka menee läpi kesän kansanäänestyksessä. Tilannetta ei helpota yhtään, että enemmistö briteistä kannattaa eroa ja monet hänen hallituksensa ministereistä kampanjoivat aktiivisesti eron puolesta oli sopimus sitten millainen tahansa.
Neuvotteluissa vaikein tehtävä on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskilla, sillä hänen tehtävänsä on rakentaa Britannian EU-vaatimuksista kompromissi 27 jäsenmaan ja Britannian välillä. Intressien yhteensovittaminen ei ole helppoa, varsinkin nyt kun unioni kamppailee pakolaiskriisin, Kreikan ja Venäjä kanssa.
Mikäli kansanäänestyksessä tulee hylkäys Cameronin neuvottelemalle sopimukselle, ajaa se Euroopan talouden ja politiikan kaaokseen. Taloudellisia vaikutuksia on hankala arvioida varmasti mutta poliittiset vaikutukset olisivat selkeät. Britannian ero olisi raju isku unionin yhtenäisyydelle, ensimmäistä kertaa joku jäsenmaa irtaantuu unionista. Se heikentäisi unionin uskottavuutta jäsenmaidensa kesken mutta myös kansainvälisesti.
Mutta sopimuksen hyväksymien kansanäänestyksessä ei takaa myöskään vakautta. Jo nyt hallituksien johtajat pohtivat kuinka paljon Britannialle voidaan antaa myönnytyksiä. Varsinkin EU-kriittiset hallitukset, varsinkin Itä-Euroopan maissa, saattaisivat nähdä mahdollisuuden ryhtyä neuvottelemaan omia liittymissopimuksiaan uusiksi Brysselin kanssa. Jos Britannian sai uuden sopimuksen ja helpotuksia niin miksei sitten muutkin?
Pahimmillaan nyt alkava huippukokous avaa sellaiset patoluukut, joita kukaan ei pysty sulkemaan. Neuvotteluissa ei tarjolla kuin huonoja vaihtoehtoja.