Me tunnemme historiaa ehkä eniten vain 50-100 vuoden ajalta. Pidempi historian ajanjakso osoittaa, että mikään ei jatku loputtomasti samankaltaisena. Tuntuu kuin olisimme jossakin risteyskohdassa.
Ehkä pakenemme ajattelemasta mitä on tapahtumassa. Ehkä kiinnitämme huomiota vain yksittäisiin ilmiöihin: päivänpolitiikkaan, Trumpiin, Putiniin, Turkin Erdoganiiin, Ranskan vaaleihin, Suomen kuntavaaleihin ja Brexitiin.
Hollanti sai huokaisemaan helpotuksesta, sillä äärivoimat jäivät vähemmille äänille. Vaikka nyt käynnissä oleva näyttää katsojasta irrallisille ilmiöille, kenties niin ei olekaan? Minkälaisia yhteyksiä juuri nyt tapahtuvan välille voidaan nähdä?
Trumpin ja Putinin välillä on ilmennyt taloudellisia, informaation siirtoon liittyviä ja maiden korkeissa asemissa olevien välille liittyviä yhteyksiä. Toki tuntuu, että totuuksia salataan.
Ranskan Marie Le Penin vierailu Putinin luona osoittaa miten vallanhuipulla haetaan vallan saamiseksi samankaltaisilta tukea.
Brexit kuuluu samaan ilmiöön, jota ei vielä ole nimetty. Brexitin sai aikaan joukko EU:lle ja maahanmuutolle vihastuneita ihmisiä. Vihaisia ihmisiä lie Ranskassakin. Sen ehkä näemme, jos Marie Le Pen valitaan.
Mitä siitä seuraan, kun näitä vihaisia ihmisiä on Euroopassa lisää eri tahoilla, seuraavaksi mahdollisesti Italiassa? Kaikki vaikuttaa nyt sille kuin tummat pilvet vähitellen kasaantuisivat EU:n ylle. Yhteisö, jonka osa olemme uhkaa käydä pieneksi kuin pyy maailmanlopun edellä.
Emme ole valmiita olemaan yksin. Jatkuuko yhteinen demokratian polkua pidemmälle? Tavoittelemmeko Platonin demokratiaa: poliittista järjestelmää, jossa on maksimaalinen vapaus ja tasa-arvo, jossa kaikki elämäntavat ovat sallittuja, jossa julkiset virat laitoksissa täytetään arvalla. Tällaista vastaanko vihamieliset myös käyvät, mutta millainen on heidän vaihtoehtonsa?
Tänään 60-vuotta täyttävän EU:n ansioihin kuuluu se, että sota on pysynyt poissa Euroopasta.
Toivottavasti rauha säilyy ja viha laantuu.
