Kenen joukoissa seisot, kenen lauluja laulat - EU?
Kysymyksiä Euroopan Unionin luonteesta ja todellisesta tarkoituksesta Brexitin jälkeisenä hetkenä
*
Motto:
”Perusta tekojen takana
on oleellinen.”
Mestari Eckard
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mestari_Eckhart
*
”Kansalaisten Eurooppa”
Kansalaisten Eurooppa– siinäpä kaunis slogan.
Tuntuisikin mielettömältä mainostaa itseään jollain muulla tavalla: ”Suurpääoman Eurooppa” tai hieman lievemmin ”Eliittien Eurooppa”.
Mutta mitä nerokkuutta tässä on, että organisaatio mainostaa itseään kauniilla, kaikkia koskevalla, tavalla? Niinhän kaikki puljut harjoittavat omaa organisaatiomainontaansa, yhteisökuvansa kirkastusta! Jokin kommuuninen mielikuva, ”yhteinen vene”, jota kenkään ei saa/voi keikuttaa, ja joka hitaasti tosin mutta varmasti etenee kohden kirkastuvaa horisonttia..
Vähän niin kuin EU:n virallinen toiminta-ajatus: kauppaa ja yhdentymistä harjoittamalla estää kansakuntia karkaamasta toistensa kurkkuihin ja tappamasta toisiaan.
Siis ”rauhanprojekti” – ikään kuin toisen maailmansodan raunioista kohottautuneessa Euroopassa olisi (puhun ns. vapaasta Euroopasta) kenellekään olisi sitten vuoden 1945 tullut mieleenkään muutoinkaan alkaa sota, ilman Euroopan Unionin olemassaoloakaan. Helppo on EU:n ottaa itselleen kunnia parin sukupolven mittaisesta rauhankaudesta, vaikka mikään sinänsä ei suoraan todista tai todenna EU:n roolia sodan estämisestä vuosien 1946-2016 välisenä aikana!
Ajallinen yhdenaikaisuus ei todista itsessään yhtään mitään.
*
Kenen puolella EU?
Yksi indikaattori tämän probleemisen tutkimusongelman ratkaisemiseksi näkyy siinä, kuka/ketkä kiivaimmin puolustavat Euroopan Unionia.
Konkreettisimmillaan tämä on nähtävissä Ison-Britannian kesäkuisen 2016 ns. Brexit-äänestyksen mielipidevaikuttamisen yhteydessä.
Ketkä intensiivisimmin ja henki hapatuksissa – ja kaikkein monoliittisimmin, siis yksituumaisimmin - puhuivat ja toimivat Remain-vaihtoehdon (Britannian EU:iin jäämisen) puolesta?
Eivät mitkään puolueet.
Eivät mitkään kansalaisjärjestöt.
Eivät ruohonjuuritason toimijat.
Vaan: Suuren Finanssipääoman Kellokkaat.
*
Todiste
Britannian unionijäsenyyttä tukivat väkevästi - voimallisimmin, rahallisimmin ja monotonisimmin äänenpainoin:
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF;
suurin osa Britannian sadasta suurimmasta pörssiyhtiöstä;
noin 80 % Britannian suurimman työnantajajärjestön CBI:n jäsenyrityksistä;
pankkijätit JP Morgan, Goldman Sachs ja HSBC ja monet nimeltä mainitsemattomat pankki-finanssi-peluritahot, joita kiinnosti primääristi omien, - ja siihen kytkeytyen Lontoon Cityn tuloksentekoedellytysten jatkuvuus ja edistyminen!
*
Ilmeisesti on täysin tarpeetonta todeta, että Suomen EU-myönteisimmän puolueen, Kokoomuksen, eräs työelämä-ryhmä julkaisi Porin Suomi-areenassa heinäkuussa 2016 oman ohjelmapaperinsa Suomen työelämän kehittämisestä. Siinä esitettiin mm. sunnuntai-lisistä luopumista ja muiden työntekijäoikeuksien kaventamista. Työryhmän jäseniksi mainitaan Juhana Vartiainen, Elina Lepomäki, Harri Jaskari ja Kai Mykkänen, eli puolueen ns. yritys- ja kauppakamarikärki. Edustiko tuo EU-sympatisoijien näkemystä tulevaisuuden työmarkkinoista?
*
Euroopan Unionin menetetty mahdollisuus
Ollakseen Kansalaisten Unioni, eurooppalaisten liittouma, Euroopan Unionin olisi pitänyt valvoa kansalaisten ja eurooppalaisten, siis ihmisten ja perheiden, elinehtoja ja työllisyyttä silloin kuin isot mannerlaatat liikkuivat.
Siis Kylmän sodan päättyessä, ja avoimien Globaalien markkinoiden syntyessä! Silloin luotiin Vanhan Euroopan lopun jälkeinen Uusi Maailma ja Uusi Eurooppa. Mutta silloin EU nukkui, se veteli hirsiä ihmisten, Euroopan kansalaisten kannalta, sillä sillä oli mielessä vain varsinainen tehtävä, suuren Finanssin palveleminen ja sille mahdollisimman syvään kumartaminen!
*
Se oli Euroopan suuri etsikkoaika, mutta Eurooppa ja sen Unioini torkkui.
Toinen oli roottoroidun Finanssijärjestyksen synty ja luominen.
Sitä ei mikään kunnallisjärjestö luonut, - ei tosin mikään Jumalakaan, paitsi Raha, joka on suuri subjekti ja toimija. Suuri sellainen. Ja Eurooppa ja sen Unioni torkkui, veti hartaana hirsiä, kun olisi pitänyt toimia, ja valvoa Euroopan ihmisen, Eurooppalaisten, etua ja intressiä.
Mutta mitenkä tuollainen institutionaalinen Suuren rahan palvelija sellaiseen olisi sattunut? Ei mitenkään. Sillä oli muut mielessä, paljon muuta tehtävänä ja priorisoitavana.
Niin nukkui Euroopan Unioni, kun Uusi Maailma ja Uusi Eurooppa ja Uusi Finanssirahan globaali pelisali rakentui ja rakennettiin! Jakamo, maailmanhistorian suurin ja tehokkain. Siellä ei yksinomaan jaeta maailman omaisuus uusjakona, vaan luodaan keskeytymättömänä tuotantona lisää omaisuutta, kompleksista ja ei-aineellista omaisuutta, joka liitetään lähes suoraan jakajien käteen. Mylly, jolla ei vertaa maailmassa, varsinainen Sampo, ja peijareiden paitakaan ei kastu, ei pölyynny tässä pelissä! Siisti tapa hallita maailma.
*
Saksan hallinta
Saksaa ei saa enää koskaan päästää nousemaan Euroopan hallitsevaksi valtioksi, on EU:n keskeisiin kuuluva teesi. Saksan kammitsoiminen, ei ensimmäisen maailmansodan jälkeisen nitistämisen tarkoituksessa, vaan kumppanuuden, liittolaisuuden ja unionismin keinoin.
Mutta EU ja erityisesti Euro, ovat alkuperäisen tavoitteensa vastaisesti nopeuttaneet, vahvistaneet ja mahdollistaneet Saksan rajun nousun Euroopan keskusvallaksi – juuri sellaiseksi, jonka torjuminen kuului tärkeimpiin ohjelmatavoitteisiin.
Saksa määrää nyt Euroopassa, niin muodollisesti kuin tosiasiallisestikin.
Euroopan Unioni on kirpeimmissä kohdissaan miltei yhtä kuin Saksa, ja Saksa on eräissä kriittisimmissä kohdissa kuin Eurooppa.
Miten tässä näin kävi?
Eikä vain Saksa, vaan Saksan kautta ja Saksan intressien mukaisesti, Eurooppa (EU) ei toimi kansakuntien yhteisönä ja edunvalvojana, vaan – osin tahtomattaankin – siitä on tullut simultaaninen Saksa.
Miten sanoikaan Britannian Labour-puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn silloin, kun hän vielä oli rivikansanedustaja ja saattoi puhua totena sen, mitä näki, siis kesäkuussa 2015:
”Vallananastaja-Eurooppa muuttaa pienet kansakunnat velkavankeudella siirtomaikseen”.
*
Nyt hän ei ole enää riviedustaja, eikä puhu niin kuin asiat näkee, vaan niin kuin ”pitää” puhua.
Aitona itsenään hän vastusti vuoden 1993 Maastricht-äänestyksessä tuota rahaliiton esivaihetta, ennakoiden aivan oikein, että sopimus kieltäisi sopijamaiden parlamentteja ”määrittelemästä oma talouspolitiikkaansa vaaleilla valitsemattomien pankkiirien etujen vastaisesti”. Vaaleilla valituilta kansanedustajilta vietiin mahdollisuus laillisesti päättää valtuuttajiensa asioista, ja vaaleilla valitsemattomille bangstereille luovutettiin ”kaikki valta”.
Kansalaisten edustajien järjestetyn hoipertelun huippua edustaa tietenkin nyt se, että kesäkuun Brexit-äänestyksen alla mr. Corbyn kannattikin Remain- eli ”Jatketaan EU:ssa” –vahtiehtoa.
*
EU:n arvot
Euroopan Unionin arvot ovat Läntiset arvot ja imperialistin itsehankittu oikeus kolonisoida ne Muun maailman arvoiksi. Arvot pitäisi kirjoittaa ”lainausmerkkeihin”. Ne ovat laina-arvoja, kirjaimellisesti. Nolla-korolla lainattuja.
*
EU:n maailmankuva?
Kun perehdyt johonkin organisaatioon, kun haluat paneutua sen sisäiseen luontoon, kun haluat ymmärtää, mihin pulju pyrkii, pyri miettimään ja saamaan vastaus yksinkertaiseen kysymykseen: Mikä on ko. järjestön maailmankuva? Mikä sen ihmiskäsitys?
Mikä on EU:n sisäinen sisältö? Voimme kutsua sitä tavoitteeksi.
*
Onhan sillä tavoite: Olla ikuinen järjestö, laajeneva. Mutta ei kai se voi (yksinomaisesti) olla järjestelmä, systeemi, integroitunut unioni. Jossain taustalla – tai aivan lähinnä ja edessä, näkökulmasta riippuen – täytyy olla tämän ponnistuksen lopullinen mitta, ihminen! EU:n tavoittelema ihminen.
Mutta miten EU tämän toteuttaa?
Pyrkiikö se humaanin, kehittyneen, aikuismaisen ihmisen iholle? Siis tukeeko se kypsää, kestävää ja kriittisen katseen kestävää ihmisyyttä?
Minkälainen ihminen on Euroopan Unionin ihanne-ihminen?
Misseistä on joskus sanottu, että kaunis on sopusuhtainen, eri dimensioiltaan suhteellinen, sellainen ehkä 90-60-90 –mittainen olento.
Mutta minkälainen on EU:n ihannemitat täyttävä ihminen? Voiko sitä ylipäätään mitata tai mainita: mutta kyllähän sellainen täytyy olla!
*
Johonkin päämäärään, modelliin, tämä kaikki rytke kuitenkin tähtää.
Pahaa pelkään, että EU:n ihanne-ihminen on jotain aivan toista, kuin se mitä esimerkiksi minä pidän tavoittelemisen arvoisena. Ei ole komissaari Barroso kertonut, mihin hän pyrkii, siis inhimillisellä tasolla, määritellysti. Ei edeltäjänsä eikä seuraajansa.
Jotenkin kuitenkin vaikuttaa, että ihanne taitaa olla lähellä hikipajan nöyrää punnertajaa, joka tyytyy vähään eikä uneksi enemmästä, kuin mitä hänen lavitsalleen ropisee.
*
Euroopan Unionin idea
George Orwell sanoi, että ”jotkut ideat ovat niin tyhmiä, että vain intellektuelli uskoo niihin”.
*
Joskus tuntuu, jotkut ideat ovat niin uskomattomia, että vain uskova uskoo niihin. Toisinaan taas vaikuttaa siltä, että Euroopan Unionin toiminta on niin käsittämätöntä, että vain EU:iin uskova intellektuelli enää voi taipua uskomaan siihen, sen tarkoituksenmukaisuuteen, järkevyyteen, kestävyyteen. Euroopan Unionin idea ilmenee sen toiminnassa, ei perussäännössä eikä julkilausumissa.
*
Euroopan Unionin historiallinen esikuva
EU:lla ei ole historiallista esikuvaa.
Ei siksikään, että koskaan aikaisemmin ei kypsä valtio oli luovuttanut vapaaehtoisesti suvereniteettiaan, tai edes osaa siitä, jollekin keskusvallalle saamatta mitään konkreettista vastiketta. Ei ainakaan pysyvässä olomuodossa. Utoopikot asialla, usein tuhon siemen.
Uuden valtiollisen kompilaation syntyminen on poikkeuksetta tapahtunut vain yhden kautta: Sodan tuloksena. Voittajan tahdosta, tulella ja raudalla. Välineillä, jotka ovat taanneet uuden normaalin vakiintumisen.
Nyt nämä rakensivat Eurooppaan Unionin, jonka tarkoitus oli syntyä sodatta, mutta estää sota.
Tässä luotiin, tai pyrittiin luomaan, jotain uniikkia ihmettä, tuhatvuotista valtakuntaa, joka ei ole valtakunta vaan epävaltio, vailla valtion keskeisiä tunnusmerkkejä. Tätä valtio-opillista bastardia, tavoitetta, en ole koskaan ymmärtänyt.
Taustalla näyttäisi olevan näkemys kansallisvaltion muodostumisesta ”keskiajan vitsauksena”. Rasitteena josta aktiivisesti tulee pyrkiä pois.
*
Suojavalli
LeMonde Diplomatiquen artikkelissaan (kesäkuu 2016) erikoiskirjeenvaihtaja Renaud Lambert tiivistää propagandan ja mielikuvien häilyvyyden, mitä tulee Euroopan Unioniin ja sen tehtävään.
Euroopan Unioni suojavallina (”bulwark”) voi kääntyä puheessa aivan miten tahansa päin. Ensimmäisen kerran tuota käsitettä tässä tarkoituksessa käyttivät Britannian konservatiivit kesäkuun kansanäänestyksen aikaan – vuonna 1975. ”He arvioivat tuolloin Margaret Thatcher johtajanaan, että EEC tarjoaisi suojaa ammattiyhdistyksiltä, jotka määrätietoisesti näversivät mitä tahansa (yhteiskunnallista) uudistusta. Työväenpuolue ja ay-väki eivät puolestaan luottaneet (1975) eurooppalaiseen kapitalistikerhoon, joka tukki sosialismilta tietä”.
Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin Rautarouva perillisineen on myllertänyt maan (ja maanosan)…
Mutta annetaanpa Lambertin jatkaa:
”Ei vasemmistossa kukaan ole nykymuotoisesta EU:sta ihastuksissaan”, töksäyttää köyhyydentorjuntaan keskittyvän War on Want–järjestön John Hilary. Kysymys kuuluu, voidaanko sitä uudistaa vai ei”. Kutakuinkin samaa mieltä on Kreikan entinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis ”Euroopan unioniin ei ole ilmaantunut mitään demokratiavajetta”, hän selittää. ”Eurooppalaiset instituutiot Brysselissä suunniteltiin alun alkaen kansanvallan ulkopuoliseksi vyöhykkeeksi”. Renaud Lambertin siteeraama Varoufakisin lausunto on julkaistu Red Pepper–julkaisussa tämän vuoden tammikuussa.
*
Utopioiden kuolema – liioiteltu ja ennenaikainen
Tiukasta lausunnostaan huolimatta Varoufakis kannatti muutosta ”sisältä päin”, mihin yhtyi myös suuri osa Britannian vasemmistoa.
Melkoisia jääkäreitä!
Utopioiden kuolema on ennenaikaisesti julistettu.
Tämänkaltaisten häränpyllyjen jälkeen unien aika ei ole ohi, aina joku niitä näkee. Pikemmin kansalaisen puolesta sanoisin:
Roisin paluu.
*
Roskaväen vallankumous
Selkeästi, ehkä selkeämmin kuin missään muussa, Euroopan Unionin ajatusten ja tekojen ristiriita paljastuu Britannian Brexit-menettelyssä.
Vähääkään liioittelematta voi sanoa ja historiankirjoihin tallentaa, että EU:n virallinen kanta unionista lähtemisen puolesta äänestäneiden kansalaisten toiminnasta oli:
”Roskaväen vallankumous!”
Ei ainoastaan yllätys – kuten niin monet ovat valitelleet. Vaan väärin äänestetty. Ja, mikä pahinta, väärät ihmiset äänestivät!
Miten pitkälle kansalaisten näkemysten halveksunnassa voidaankaan edetä demokratian ja ylevien ideaalien nimissä!
*
EU:n toiminnan oikeutus
Sotahistoriasta tiedämme, että ihmisen tappaminen on lähestulkoon kaikissa yhteisöissä kielletty ja sanktioitu. Mutta sodassa on toisin. Valloitussodat kylläkin tuomitaan yleisesti, mutta on olemassa ”oikeutetun sodan” käsite, jossa ihmisen tappaminen katsotaan sallituksi, joskin epäsuotavaksi ja epätoivotuksi toiminnaksi.
Ja sitten ovat pyhät sodat, kuten esimerkiksi Ristiretket, jossa tiettyjen ehtojen täyttyessä tappaminen kohotetaan ei ainoastaan sallituksi ja toivottavaksi, vaan suorastaan velvollisuudeksi, joka tulee täyttää. Pahasta teosta tehdään hyve. Pahin rikos korotetaan pyhäksi toimitukseksi.
Hieman samaan tapaan voimme todeta, että EU:n toiminnassa toimii vastaavankaltaiseksi katsottava portaalisto, jossa katsotaan lähtökohtaisesti monet teot epäsuotaviksi, kielletyiksi ja jopa sanktioiduiksi, ja näistä prinsiipeistä pyritään pitämään kiinni.
Ja pidetään kiinni, paitsi kun EU:n tietyt intressit edellyttävät, että niistä poiketaan, ja silloin niistä todella poiketaan. Poikkeuksellisissa tilanteissa on nähtävä sodankäynnin tapaan ainakin pariasteinen portaikko: tilanteet, joissa EU:n perussäännöstä ja julkisista ideaaleista on oikeutettua ja sallittua poiketa. Ja äärimmillään, ”pyhän sodan” kaltaisissa oloissa, poikkeaminen julistetaan tai todetaan ei ainoastaan mahdolliseksi, vaan suorastaan sallituksi, toivottavaksi, ellei peräti pakolliseksi hyveelliseksi tavaksi osallistua ”yhteisen tavoitteen toteuttamiseen”.
*
EU:n peli on pelattu
Nyt Brexitin jälkeen kyllä kirjoitetaan kynä terävänä miten ”Euroopan unionin on uudistuttava”.
Google-haussa tuollainen lauseke antaa 24.700 vastetta. Voisiko siis olettaa että ainakin kaikki nuo noin tai tuonsuuntaisesti puhuvat ja kirjoittavat olisivat todella sitä mieltä. Mutta miksi vasta nyt, kun meri on jo kuohutettu?
*
Melkein kuin sattumalta
juuri tänään Aamulehdessä mielipideyliössä kirjoittaa sinänsä ihan järkeviä näkemyksiä Kokoomuksen ex-kansanedustaja, ja nyt ehkä erääksi päälliköksikin ehdolla oleva ja siksi pehmennettyä näkyvyyttä kaipaava (?) Kimmo Sasi, miten ”Euroopan unionin on uudistuttava”.
Tunnen sen verran Kimmoa, että paikantaisin hänet poliittisella kaleidoskooppiruudulla (kuvio on 3D) jonnekin suhteellisen lähelle Ben Zyskowiczia, mutta kenties hieman eroon Alexander Stubbista, mihin nähden hänen tänäinen arvionsa on yllättävänkin realistinen mielestäni.
Sasin kirjoitusta ei löydy googlaamalla verkosta (näköislehdestä toki), joten kirjaan tähän pari hänen pointtiaan:
”Brexitin syyt olivat varsin selkeät. Kansalaiset eivät pitäneet korkeasta nettojäsenmaksusta, liiallisesta sääntelystä sekä EU:n byrokratiasta ja kanalaisista etääntyneestä demokraattisesta kontrollista. Merkittävää on myös, että kehittyneet eurooppalaiset maat Sveitsi, Norja ja Britannia eivät katso riittävästi hyötyvänsä jäsenyydestä. Kapinaa on myös Hollannissa ja Ranskassa.”
Edellämainituista maista eräänlaiset kukkelikuu-maat, eli Sveitsi ja Norja eivät tunnetusti ole EU:n jäseniä, eivätkä siis sellaiseksi haikailekaan.
Mutta annetaanpa Sasin jatkaa:
”EU:n pitäisikin tehdä perusteellinen analyysi itsestään. Pitäisi antaa vastaus kysymykseen: miten pitää kehittyneimmät EU-maat jäseninään. Tähän asti vastaus on ollut: jokainen muutos ja kriisi edellyttävät askelta integraation syventämisessä. Tämä vastaus johtaisi EU:n syvempään kriisiytymiseen.”
Ja edelleen:
”EU:n hallinto perustuu ranskalaiselle hallintomallille. Se on tunnetusti raskas ja byrokraattinen. Koko hallinnon voisi purkaa ja rakentaa uudelleen pohjoismaisen mallin mukaisesti.”
Ja:
”Olemassa olevista säännöistä pitäisi tehdä selkeämpiä ja niitä pitäisi myös kunnioittaa.”
Sekä:
”Laillisuusperiaate on palautettava toimintaan. Siksi EU:ssa on voitava ottaa taka-askeleitakin.”
*
Tässä ei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä sen kummemmin arvioimaan syvemmin Kimmon teesejä ja niiden relevanttiutta.
Sanoisin vain lyhyesti, että ne ovat maanläheisempiä kuin omani yllä, mutta selkeästi realistisempia kuin esimerkiksi Erkki Tuomiojan aikaisemmin esittämät EU-ihanne-nostalgiset itkuvirret. Malliin: "Brittien kansanäänestys EU-jäsenyydestä tuotti ikävän ja odottamattoman tuloksen. Emme todellakaan olisi tarvinneet maailmaan lisää sitä epävakautta ja epävarmuutta, jota tämäkin tuottaa. Maailmanloppua eikä edes EU:n hajoamista tämä ei nyt kuitenkaan ennusta." jne. Siis: Väärin, väärin, niin väärin! http://tuomioja.org/blogi/2016/06/brexit-aanestyksen-jalkeen/ Ei pienintäkään viitettä siihen nähden, että tänään kokenein elossa oleva ulkopoliitikkomme kykenisi vähäisessäkään määrin EU-kriittiseen pohdintaa, mihin usein tässäkin mainittu järjestö totisesti kuitenkin antaa aihetta, kuten kansalaiset, populo, ovat taaskin todenneet, ja he, lopulta vain he, ovat ne mestarit, jotka tuon asian voivat mitata, eivät ministerit!
*
Hurskaaksi lopuksi linkkaan tähän saksalaisen ekonomistiprofessori Hans Sinnin esityksen, jonka mukaan EU:n on uudistuttava. YLE referoi Sinnin ajatuksia 27.6.2016 Suomessa tehdyn haastattelun pohjalta tähän tapaan:
”Tunnetun ekonomistin Hans-Werner Sinnin mielestä "Brysselin eliitti" on haalinut itselleen liikaa valtaa ja se puuttuu asioihin, jotka eivät sille kuulu. Sinn ei kuitenkaan halua kuopata EU:ta, vaan toivoo suuria uudistuksia unionin toimintakyvyn parantamiseksi.
Arvostettu saksalainen ekonomisti ja taloustieteen professori Hans-Werner Sinn varoittaa, että Britannian ero Euroopan unionista voi johtaa koko EU:n hajoamiseen.
Ylen haastatteleman Sinnin mielestä EU:n on tehtävä suuria uudistuksia, jos sen olemassaolo halutaan taata.
Sinnin mielestä EU on myös haalinut itselleen liikaa valtaa ja se päättää monista sellaisista asioista, jotka pitäisi jättää jäsenmaiden vastuulle.
– Britannia ei jättänyt EU:ta vain pakolaispoliitikan takia, vaan siksi, että EU ei toimi. Jatkuvasti tiivistyvän EU:n aika näyttää olevan ohitse. Brexit on otettava vakavasti, Sinn sanoo.
Sinnin syntilista EU:n tekemistä virheistä on pitkä. Kotimaassaan Saksassa palkittu taloustieteilijä on tullut tunnetuksi erityisen eurokriisin hoitamista koskevasta arvostelustaan.
Sinnin mielestä yhteisvaluutta oli jo syntyessään epäonnistunut projekti. Eurooppaan luotiin yhteisvaluutta Yhdysvaltojen tapaan, mutta ilman rahaliiton vaatimaa liittovaltiota.
– Meillä ei voi olla dollarin kaltaista valuuttaa, jos meillä ei ole Yhdysvaltain tapaista liittovaltiota, Sinn sanoo.
Sinn on arvostellut usein kipakkaan sävyyn "Brysselin eliittiä", joka on yhteisen vapaakauppa-alueen nimissä kaapannut itselleen kohtuuttomasti valtaa.
Sinnin mielestä EU ei ole noudattanut peruskirjansa eli Maastrichtin sopimuksen niin sanottua lähimmäisyysperiaatetta. Sen mukaan päätösvalta on pidettävä aina kun mahdollista lähellä kansalaisia.
Sinnin mielestä EU tunkee lusikkansa liian moneen soppaan, mikä on osaltaan herättänyt närää EU-kansalaisissa.
– Lähemmäisyysperiaatetta ei ole otettu vakavasti. Brysselin eliitti on haalinut aina vain lisää valtaa itselleen ja lisännyt sääntelyä asioissa, jotka eivät oikeastaan kuulu heille.
Arvostelusta huolimatta Sinn ei halua kuopata EU:ta. Hänen mielestään Brexitin jälkeen unionissa pitäisi kuitenkin tehdä suuria muutoksia.
– Tarvitsemme euroalueen uudelleen rakentamista, muutoksia pakolais- ja ulkopolitiikkaan, sotilaallista yhteistyötä sekä Etelä-Euroopan talouskriisin syiden analysointia.
Hän on huolissaan siitä, että "markkinasuuntautunut" Britannia jättää EU:n. Tämä lisää Sinnin mielestä Etelä-Euroopan maiden suhteellista valtaa EU:ssa, mikä ei ole hänen mielestään Saksan, Alankomaiden ja Suomen tapaisten jäsenmaiden etujen mukaista.
Juhlia seurasi valtava krapula
Eurokriisin hoitaminen on Sinnin mielestä hyvä esimerkki EU:n politiikan epäonnistumisesta. Hänen mielestään euroalue ei voi toimia nykyisillä ehdoilla.
Sinnin mukaan EU:n nykyisten ongelmien ytimessä on juuri euroalue.
– Ongelmat alkoivat, kun euro tuli mukaan. Ensin oli isot juhlat, nyt valtava krapula.”
Lue täältä koko YLE:n erinomainen raportti professori Sinnin näkemyksistä:
*
PS.
Alussa mainittu Mestari Eckard/Eckhart (n. 1260 – 1328) oli saksalainen mystikko, dominikaanimunkki. Hän pyrki kokemaan Jumalan syventymällä omaan sieluunsa.
Voisiko EU pyrkiä kokemaan Euroopan ja ihmisen syventymällä omaan ”sieluunsa”? Ehkä se on kohtuuton toivomus?
Joskus pitkä linja on vain paras, vaikka ei ensin siltä näytä.
*
Lisää;
http://www.kiiltomato.net/mestari-eckhart-jumalallisen-lohdutuksen-kirja/
http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Mestari-Eckhart-Sielun-syvyys/622048
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1488
Moniselitteinen on Mestari Eckard, mutta syvä.
*